Gebardi viihdytti lauantaina Tikkurilan ShamRockin yläkerrassa muutaman viikon tauon jälkeen. Edellisessä lauseessa vilahtanut sana ’yläkerrassa’ tarkoittaa kamojen kantamista portaita pitkin, koska hissiä ei ole. Isolla bändillä tavaraa on koko pakettiautollinen. ”Paskaa hyötyliikuntaa”, sanoi kitaristi.
Saksofonistilta tuli tieto korvanappeihin hetki ennen keikan alkamista, että tavaraa lentää kahdesta päästä. Bändin vakituinen kosketinsoittaja oli poissa ja trumpetisti hoiti pianoa. Rummuissa ja bassossakin oli tuuraajat. Laulaja oli keuhkotautinen. 7-henkinen iso torvisektiolla höystetty bilebändi muuttuikin 5-henkiseksi rockbändiksi, jossa oli vain kolme varsinaista jäsentä ja heistäkin yksi soittamassa ’väärää’ soitinta. Katastrofin ainekset koossa?
-Ei! Rumpali Aleksi Kaunisvirta oli timanttinen ja basistituuraaja Arto Nurmi yksi Suomen kovimpia basisteja. Ilta oli normaalia rennompi ja bändi jopa poikkesi omista tiukoista kaavoistaan soittamalla toivekappaleita. En ole koskaan kuullut noiden soittavan ABBAn Dancing Queenia, mutta bändi esitti sen n. 20 sekunnin sävellajipähkäilyn jälkeen häkyllyttävän tyylikkäästi. Tämä ei onnistuisi normibändeiltä, mutta Gebardi on täynnä musiikinopettajia ym. ylioppineita eli mun mielestä ne fuskaavat, koska ovat opetelleet teoriat ja treenanneet soittimensa hallinnan piripintaan. ”Musiikissa pitää olla räimettä ja meininkiä”, huutelee punkkari takarivistä. Tähän Sibiksestä valmistunut pianisti vastaa, että ”onhan se niin, että oikein soittamisessa ei ole fiilistä?”.
Satuin näkemään yleisön joukossa Avaruusankkojen ex-rumpali Jullin, joka oli – yllätys yllätys – treffeillä uuden naisen kanssa. Julli on todistettavasti yksi Suomen kovimpia panomiehiä ja hän itsekin ihmettelee, että miten sillä naamalla pystyy seuraa saamaan.
Poisroudauksen lopuksi bändin johtotähti heitti mulle vielä kännissä melko paskaa, homoseksiin liittyvää läppää. Tästäkään ei ollut mitään puhetta musiikkialalle hakeutuessani – ennen se niin viaton halvalla akkarilla omia naivistisia lauluja rustaillut runopoika joutuikin keski-ikäisten ukkojen mauttoman huumorin keskelle kuuntelemaan homoläppää painavia PA-kamoja ahtaissa portaissa kanniskellessa.
Siinä tulikin livemiksaamisen hyvät puolet; se muistuttaa aina siitä, miksi mulla on äänitysstudio. Siellä voi hengailla rauhassa sukkasiltaan, juoda tuoretta sumppia ja kiusata muusikoita talkbackin kautta mukanokkelilla sutkautuksilla.