Kajaani UT Mix on hienosoundinen vehje. Kaikki kehuvat sen etuasteita. Mäkin kehun aina kun muilta kiireiltä ehdin. Asiaan! Laite on vuodelta -88. Nyt on -16, joten ikää vehkeellä on 28 vuotta. Ajattelin tarkastaa elektrolyyttikondensaattorien kunnon.
Kävin tänään läpi viisi oikeanpuolimmaisinta lohkoa eli kaikki paitsi kanavat 1-8. Kaksi oikeanpuolimmaisinta sisältävät virtalähteen.
Muuntajan vierestä löytyi kaksi 10000 uF / 40 V elkoa. Ne näyttivät vielä siisteiltä, joten jätin ne toistaiseksi käyttöön. Uraltonessa näkyi olevan poistomyynnissä vastaavia elkoja hieman suuremmalla jännitteenkestolla. Taidan käydä hakemassa ne varalle ennen kuin tavara loppuu varastosta.
Stereo out -korteilta löytyi heti helposti vaihdettavat 1000 uF pienjännite-elkot. Laitoin tilalle uudet 1000 uF elkot suuremmalla jännitteenkestolla.
Piirilevyiltä löytyi myös paljon 22 uF ja 100 uF kondensaattoreita. Ulkoisia vuotoja ei niissäkään näkynyt, vaikka suoritusarvot saattavat olla jo heikentyneet. Laitteen oikeanpuoleisen reunan käyttölämpötila on kädellä kokeiltuna n. 45 astetta. Keskiosa ja vasen laita ovat paljon viileämmät. Kondensaattoreiden käyttöikä kaksinkertaistuu aina kun käyttölämpötila putoaa 10 astetta. Virtalähteen konsensaattorit ovat käyttöiän loppupuolella, mutta viileämmän osan konkat sen sijaan vielä hyväkuntoiset.

Piirilevypokea. Siniset konkat menevät kohta vaihtoon – kävin jo hakemassa niitä Yleiselektroniikasta säkillisen.