Siirry suoraan sisältöön

Darkness Is My Canvas – Bleed

  • tehnyt
Darkness Is My Canvas - Bleed [music video]
Vastikään italialaisen Rockshots Recordsn kanssa diilin tehnyt, Pulu Studion henkilökunnan johtama Darkness Is My Canvas kaivaa tällä viikolla esiin vanhan helmen uudessa muodossa. Kyseessä jo jo alun perin vuoden 2022 Monsters-EP:ltä löytyvä Bleed-single, joka on osoittautunut vuosien mittaan melkoiseksi keikkojen kulmakiveksi.
”Bleed on musiikillisesti Darkness Is My Canvasin soundien ytimessä kiehtovine melodioineen ja rytmisine kikkailuineen. Aloitettuamme lokakuussa ilmestyvän The End Of Times -albumimme äänitykset, kävi selväksi, että Bleed ansaitsisi uuden näkökulman”, bändi kertoo.
Virallisesti perjantaina suoratoistopalveluissa julkaistava versio noudattelee bändin mukaan entistä paremmin bändin taiteellista visiota, ja kappaleeseen saatiin ujutettua myös tulevalta levyltä löytyvien muiden biisien henkeä – unohtamatta bändille ominasta signature-soundia, jossa yhdistyvät niin alternative rock, proge kuin kasarikin.
”Kappale sai todellakin uuden elämän prosessin aikana, ja nyt se kuulostaa siltä miltä sen alun perin pitikin. Joka osa siitä on hiottu uusiksi.”
Bleedin sanoma käsittelee kysymystä siitä miksi ihmiset – varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset – vahingoittavat itseään. Biisin kirjoitusprosessin aikana vokalisti Pete Erikintalo haastatteli useita nuoria aikuisia, joilla oli ollut teini-ikäisinä itseään vahingoittavia ajatuksia ja tekoja, ja nämä tarinat heijastuvat Bleedin lyriikoissa.
Perjantaina julkaistava kappale on nyt jo kuultavissa musiikkivideossa, jota tähdittää superlahjakas Anita Emphis, joka myös vastaa videon pääteemoista.
”Olemme sitä mieltä, että tanssi ja musiikki nivoutuvat videolla kauniisti yhteen. Olemme työskennelleet Emphisin kanssa myös aiemmin, ja joka kerta lopputulos on ollut henkeäsalpaava”, yhtye kiittelee.
Avainsanat: