Olen siirtynyt kitaroiden äänityksissä suurelta osin Fractal Audio AXE FX III mk 2:n käyttäjäksi paitsi jos bändit tuovat omat styrkkarinsa studiolle. Nyt tuli kuitenkin yllättävä inspiraatio ottaa vanha sotaratsu tallista ja kokeilla, millainen soundi sieltä irtoaa – ja ottaa selville, voittaako oikea kitaravahvistin sittenkin digitaalisen? Ja jos voittaa, niin millä osa-alueilla ja miksi? Ja missä se häviää? Mitä missä milloin?
Toinen syy oikean kitaravahvistimen käyttämiselle on laiskuus; olen alkanut treenata kitaransoittoa taas säännöllisesti. En jaksa koko ajan istua tarkkaamossa, vaan käyskennellä pitkin studiota ja istua studion viihdekeskuksen sohvalla katsomassa kitarajumalien opetusvideoita jne. tosi mielenkiintoista kaikelle kansalle.
Käytin pari päivää itse rakentamaani alkuperäistä Uraltone-nuppia. Se ei kuitenkaan tarjoa soundia, jota tyypillisesti olen hakemassa; Uraltone on soundiltaan liian kiltti, vaikkakin se säröytyy helposti vaikka miten pienellä treenivolalla. Mesa/Boogie MK3 olisi vakiovalintani ja onhan se rockiin hyvä, mutta se ei tuntunut tällä kertaa inspiroivalta treenaamiseen.
Ceriatone JTM45 mk2 nuppi oli siis ainoa oikea valinta tähän hetkeen. Ostin sen rakennussarjana vuonna 2006 ja käytin sitä aktiivisesti koko ajan ennen kuin Axe FX 2 laittoi oikeat kitaravahvistimet [liian] vähäiselle käytölle. Hommasin myös Axe FX III:n, joka on ollut jo vuosia luottolaitteeni kitarasoundien tuottamisessa.
Ceriatone on kaukoidässä toimiva kitaravahvistinkloonien rakentaja. Yritys tekee hölmön hyviä klooneja legendaarista styrkkareista hinnalla, joka länsimaissa olisi täysin mahdoton. Maksoin JTM45:stä vuonna 2006 reilut 600 € ilman koteloa. Kotelon rakensin itse keittiön astiakaapin ovesta. Päällysteet, kahva ja jalat löytyivät Uraltonesta.
JTM45-vahvistimen historia
Ceriatone JTM45 on käytännössä 1:1 klooni Marshall JTM45 -vahvistimesta, joka taas on lähes suora kopio Fender Tweed Bassmanista.
Marshall JTM45 oli Marshallin ensimmäinen kitaravahvstin. Ensimmäiset prototyypit rakennettiin Jim Marshallin keittiössä vuonna 1962. Alun perin mallilla ei ollut JTM45-nimeä, vaan se nimettiin jälkikäteen. JTM45 mk 2 julkaistiin muutaman vuoden kuluttua ensimmäisestä prototyypistä. Kytkentäkaavio oli lähes suora kopio 1959 Fender Tweed 5F6-A Bassman -vahvistimesta.
Perimätiedon mukaan ensimmäisissä prototyypeissä ja varhaisissa tuotantomalleissa oli 2 x 5881-pääteputkea, 3 x 12AX7 etuasteputki ja 1 x GZ34-tasasuuntaajaputki, mutta pian 5881-pääteputket korvattiin KT66-putkilla.
Fender Bassman käytti ensimmäisenä etuasteputkena 12AY7:ää. JTM45:ssä se oli korvattu suuremman vahvistuksen tarjoavalla 12AX7 / ECC83:lla. Mix-vastukset (jotka yhdistävät kanavat ensimmäisten triodien jälkeen) olivat ensimmäisissä malleissa 270 kΩ. Vuoden 1966 lopulla ne korvattiin Marshallissa 470 kΩ vastuksilla.
Näiden lisäksi JTM45:n ero Bassmaniin on negatiivinen feedback ja sen takia JTM45 tuottaa erilaisen harmonisen särön kuin Bassman. JTM45:ssä takaisinkytkentä lähtee 16 ohmin lähdöstä ja Bassmanissa 2 ohmin lähdöstä. Tämän takia lähtöimpedanssi, kuormitus ja vaimennus ovat vahvistimissa erilaiset ja niissä on erilaiset harmonioiden suhteet sekä erilainen taajuus- / impedanssiherkkyys.
Ceriatone JTM45 mk2
Tässä muutama kuva Ceriatone JTM45:stäni:
Ensimmäinen JTM45 mod – High Treble cap pois
Soitan studiolla (ja livenä) melko hiljaisella äänenvoimakkkuudella; yleensä master-vola JTM45:ssä on Bright-kanavalla n. 0,3 ja Normal-kanavalla 0,1 – kyllä, volat siis alle ykkösellä! :) Kitaransoiton alkuaikoina kamat piti olla täysillä, koska kitaran kuuluu soida lujaa – niin lujaa, että korva alkaa kompressoida sitä luontaisilla suojamekanismeillaan. No, sitten kävin niin, että ne suojamekanismit menivät minulta hieman rikki ja armottomasta luukuttamisesta jäi jäljelle pysyvä tinnitus. Enää ei tee mieli tykittää niitä desibelejä korvia särkemään. Mehukkaan särövallin tuottaminen on kuitenkin ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa.
JTM45:stä on hankala saada haluamaani soundia pienellä volalla. Normal-kanava on tunnetusti liian tumma, sitä voi laittaa sekaan ihan pienen ripauksen, mutta ei enempää. Toisaalta Bright-kanava on [omaan makuuni] liian kirkas ja se tuottaa korviani vihlovia jääpiikkejä hiljaakin soitettuna. Halusin tehdä vahvistimesta, varsinkin Bright-kanavasta, lempeämmän korville. Googlailin JTM45:n modeja ja tämä helppo modaus tuli vastaan nopeasti: irrota High Treble -potentiometriin kiinnitetty kondensaattori. Tuo konkka päästää trebleä läpi pienellä volalla soitettaessa. Kun volaa nostaa, niin sen vaikutus alkaa pienentyä, kunnes täydellä volalla se ei vaikuta enää ollenkaan.
Vaikutus on selvä – vahvistin kuulostaa heti miellyttävämmältä alle ykkösen volatasolla soitettaessa.
Uraltonen keinokuorma mukaan
Laitoin keinokuorman vahvistimen ja kitarakaapin väliin. Keinokuormista jengi sanoo aina, että ne huonontavat soundia, eikä niitä siksi haluta käyttää, mutta JTM45:stä tuli keinokuormalla taas astetta sivistyneemmän kuuloinen! Tuo keinokuorma ei ole mikään monsterivahvistimille suunniteltu malli ja mietin edelleen, mahtaako se kestää pitkäaikaisessa käytössä. Huoleni lienee turha, koska ei se vaikuttanut lämpenevän ollenkaan tunnin aktiivisen käytön jälkeen – taidan ajaa JTM45:stä ulos alle 5W tehoa, eikä keinokuorma vielä ala kipristellä tuskista tuollaisilla lukemilla.
Kokeilin laittaa keinokuorman myös Ceriatone JTM45:n toiseen kaiutinulostuloon. Mittasin kaiuttimen taajuusvasteen keinokuormalla ja ilman, enkä huomannut niissä mitään eroa pienempää äänenvoimakkuutta lukuunottamatta.
Tuo on maailmanluokan keinokuorma, jossa on laajennettu säätöalue välillä -1 … 12. Hell yeah… :)
Soundi tässä vaiheessa
Testasin vahvistin tällaisenaan ennen seuraavia muutoksia luukuttamalla sitä normaalia lujempaa siten, että soundi säröytyy komppikelpoiseksi.
Signaalitie: Les Paul Traditional -> Pedaalilauta, jossa kaikki bypassilla -> JTM45 -> DIY Cool Mama keinokuorma -> Marshall 1960A 4×12″ kaappi -> Sennheiser MD421 & Shure SM57 (vasen ja oikea kanava).
Basso-potikan viisari näyttää väärin, se on oikeasti nollilla eikä Spinal Tap:maisesti 11:llä!
Bright-cap
Mix-vastus 270k vai 470k ?
Isompiarvoinen vastus eristää kanavia toisistaan tehokkaammin, mutta se myös alentaa signaalin voimakkuutta. Fenderin vintagevahvistimet käyttävät 220k tai 270k miksausvastuksia. Marshalleissa, kuten 1959 ja 1987 -malleissa, käytetään 470k vastuksia.
Jokainen kanava kuormittaa muiden kanavien ulostuloa. Miksausvastukset vähentävät tätä kuormitusta.
Ceriatonen JTM45 mk2 käyttää 270k vastuksia ja se lienee käyttökelpoinen lukema myös minulle tässä vaiheessa.
Tiukempi soundi bassoleikkurilla
Ceriatone JTM45 -vahvistimeni on tullut Marshall JCM800 -kateelliseksi; siinä on mm. purevampi soundi, enemmän gainia ja master-vola. JTM45:ssä on Fender Bassmanin tapaan 820 Ohm vastus ja sen rinnalla 250 uF cathode bypass capacitor, joka määrittää etuvahvistimen bassoalueen taajuusvasteen. Bassoa voi leikata pienentämällä tämän kondensaattorin arvoa. 250 uF on täysin ylimitoitettu (rajataajuus on luokkaa 4 Hz). JCM800:ssa tilalla on 0,68 uF kondensaattori ja rinnalla 2,7k vastus.
Päädyin muutaman kokeilun jälkeen käyttämään 1 uF kondesaattoria ja 1,1k vastusta, joka leikkaa eniten käyttämäni Gibson Les Paulin soundia tiukemmaksi, mutta ei liian ohueksi.
Samat komponentit piirilevyllä ovat aivan oikeassa reunassa:
-Panu