Olen siirtynyt kitaroiden äänityksissä suurelta osin Fractal Audio AXE FX 2:n käyttäjäksi paitsi jos bändit tuovat omat styrkkarinsa studiolle. Nyt tuli kuitenkin yllättävä inspiraatio ottaa vanha sotaratsu tallista ja kokeilla, millainen soundi sieltä irtoaa – ja ottaa selville, voittaako oikea kitaravahvistin sittenkin digitaalisen? Ja jos voittaa, niin millä osa-alueilla ja miksi? Ja missä se häviää? Mitä missä milloin?
Toinen syy oikean kitaravahvistimen käyttämiselle on laiskuus; olen alkanut treenata kitaransoittoa taas säännöllisesti. En jaksa koko ajan istua tarkkaamossa, vaan käyskennellä pitkin studiota ja istua studion viihdekeskuksen sohvalla katsomassa kitarajumalien opetusvideoita jne. tosi mielenkiintoista kaikelle kansalle.
Käytin pari päivää itse rakentamaani alkuperäistä Uraltone-nuppia. Se ei kuitenkaan tarjoa soundia, jota tyypillisesti olen hakemassa; Uraltone on soundiltaan liian kiltti, vaikkakin se säröytyy helposti vaikka miten pienellä treenivolalla. Mesa/Boogie MK3 olisi vakiovalintani ja onhan se rockiin hyvä, mutta se ei tuntunut tällä kertaa inspiroivalta treenaamiseen.
Ceriatone JTM45 mk2 nuppi oli siis ainoa oikea valinta tähän hetkeen. Ostin sen rakennussarjana vuonna 2006 ja käytin sitä aktiivisesti koko ajan ennen kuin Axe FX 2 laittoi oikeat kitaravahvistimet [liian] vähäiselle käytölle. Ceriatone on kaukoidässä toimiva kitaravahvistinkloonien rakentaja. Yritys tekee hölmön hyviä klooneja legendaarista styrkkareista hinnalla, joka länsimaissa olisi täysin mahdoton. Maksoin JTM45:stä vuonna 2006 reilut 600 € ilman koteloa. Kotelon rakensin itse keittiön astiakaapin ovesta. Päällysteet, kahva ja jalat löytyivät Uraltonesta.
JTM45-vahvistimen historia
Ceriatone JTM45 on kopio Marshall JTM45 -vahvistimesta, joka taas on saanut todella vahvaa inspiraatiota Fender Tweed Bassman -vahvistimesta (5F6-A-piiri).
Fender Bassman 5f6 kytkentakaavio – Marshall JTM45 on rakennettu tältä pohjalta.
Marshall JTM45 oli Marshallin ensimmäinen kitaravahvstin. Ensimmäiset prototyypit rakennettiin Jim Marshallin keittiössä vuonna 1962. Alun perin mallilla ei ollut JTM45-nimeä, vaan se nimettiin jälkikäteen. JTM45 mk2 julkaistiin muutaman vuoden kuluttua ensimmäisestä prototyypistä. Kytkentäkaavio oli lähes suora kopio 1959 Fender Tweed 5F6-A Bassman -vahvistimesta.
Perimätiedon mukaan ensimmäisissä prototyypeissä ja varhaisissa tuotantomalleissa oli 2 x 5881-pääteputkea, 3 x 12AX7 etuasteputki ja 1 x GZ34-tasasuuntaajaputki, mutta pian 5881-pääteputket korvattiin KT66-putkilla.
Fender Bassman käytti ensimmäisenä etuasteputkena 12AY7:ää. JTM45:ssä se oli korvattu suuremman vahvistuksen tarjoavalla 12AX7 / ECC83:lla. Mix-vastukset (jotka yhdistävät kanavat ensimmäisten triodien jälkeen) olivat ensimmäisissä malleissa 270 kΩ. Vuoden 1966 lopulla ne korvattiin Marshallissa 470 kΩ vastuksilla.
Marshall JTM45 kanavien miksausvastuksen muutos 270K->470K vuonna 1966
Näiden lisäksi JTM45:n ero Bassmaniin on negatiivinen takaisinkytkentäpiiri (feedback circuit) ja sen takia JTM45 tuottaa erilaisen harmonisen särön kuin Bassman. JTM45:ssä takaisinkytkentä lähtee 16 ohmin lähdöstä ja Bassmanissa 2 ohmin lähdöstä. Tämän takia lähtöimpedanssi, kuormitus ja vaimennus ovat vahvistimissa erilaiset ja niissä on erilaiset harmonioiden suhteet sekä erilainen taajuus- / impedanssiherkkyys.
Ceriatone JTM45 mk2
Tässä muutama kuva Ceriatone JTM45:stäni:
Mix-vastukset ovat Ceriatonessa Fender Bassmanin tapaan 270 kΩ. Kuvassa ne ovat kolmas vastuspari oikealta katsottuna, värikoodit punainen-violetti-keltainen. 470 kΩ olisi keltainen-violetti-keltainen. (Punainen=2, keltainen=4, violetti=7)
Ceriatone JTM45 mk2 yleiskuva
Ensimmäinen JTM45 mod – High Treble cap pois
Soitan studiolla (ja livenä) melko hiljaisella äänenvoimakkkuudella; yleensä master-vola JTM45:ssä on Bright-kanavalla n. 0,3 ja Normal-kanavalla 0,1 – kyllä, volat siis alle ykkösellä! 🙂 Kitaransoiton alkuaikoina kamat piti olla kybällä, mieluiten yhdellätoista, koska kitaran kuuluu soida lujaa – niin lujaa, että korva alkaa kompressoida sitä luontaisilla suojamekanismeillaan. No, sitten kävin niin, että ne suojamekanismit menivät minulta hieman rikki ja armottomasta luukuttamisesta jäi jäljelle pysyvä tinnitus. Enää ei tee mieli tykittää 132 dB:tä kitarasta, vaikka on siinä kyllä oma juttunsa… Mehukkaan särövallin tuottaminen on kuitenkin ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa.
JTM45:stä on hankala saada haluamaani soundia pienellä volalla. Normal-kanava on tunnetusti aivan liian mutainen, sitä voi laittaa sekaan ihan pienen ripauksen, mutta ei enempää. Bright-kanava on taas aivan liian kirkas ja se tuottaa korviani vihlovia jääpiikkejä hiljaakin soitettuna. Halusin tehdä vahvistimesta, varsinkin Bright-kanavasta, lempeämmän korville. Googlailin JTM45:n modeja ja tämä helppo modaus tuli vastaan nopeasti: irrota High Treble -potentiometriin kiinnitetty kondensaattori. Tuo konkka päästää trebleä läpi pienellä volalla soitettaessa. Kun volaa nostaa, niin sen vaikutus alkaa pienentyä, kunnes täydellä volalla se ei vaikuta enää ollenkaan.
Vaikutus on selvä – vahvistin kuulostaa heti miellyttävämmältä alle ykkösen volatasolla soitettaessa.
Uraltonen keinokuorma mukaan
Katoin pölypalleroiden seasta itse tekemäni keinokuorman vahvistimen ja Marshall 1960A 4×12″ -kitarakaapin väliin. Keinokuormista jengi sanoo aina, että ne huonontavat soundia, eikä niitä siksi haluta käyttää, mutta JTM45:stä tuli keinokuormalla taas astetta sivistyneemmän kuuloinen! Tuo keinokuorma ei ole mikään monsterivahvistimille suunniteltu malli ja mietin edelleen, mahtaako se kestää pitkäaikaisessa käytössä. Huoleni lienee turha, koska ei se vaikuttanut lämpenevän ollenkaan tunnin aktiivisen käytön jälkeen – taidan ajaa JTM45:stä ulos alle 5W tehoa, eikä keinokuorma vielä ala kipristellä tuskista tuollaisilla lukemilla.
Itse tehty keinokuorma, joka voittaa Spinal Tapin.
Tuo on maailmanluokan keinokuorma, jossa on laajennettu säätöalue välillä -1 … 12. Hell yeah… 🙂
Soundi tässä vaiheessa
Testasin vahvistin tällaisenaan ennen seuraavia muutoksia luukuttamalla sitä normaalia lujempaa siten, että soundi säröytyy komppikelpoiseksi.
Signaalitie: Les Paul Traditional -> Pedaalilauta, jossa kaikki bypassilla -> JTM45 -> DIY Cool Mama keinokuorma -> Marshall 1960A 4×12″ kaappi -> Sennheiser MD421 & Shure SM57 (vasen ja oikea kanava).
Basso-potikan viisari näyttää väärin, se on oikeasti nollilla eikä Spinal Tap:maisesti 11:llä!
Tein hätäisen testin Les Paulilla. Mikitys mahdollisimman yksinkertaisesti: vasemmassa kanavassa Sennheiser MD-421 ja oikeassa Shure SM57. Ei EQ:ta, ei kompressoria. Jos käyttäisin tätä soundia joissain rock-biisissä, niin korostaisin presenceä jonkin verran ja ehkä leikkausin alamiddleä.
Tämän jälkeen tuli mieleen, että voisin kokeilla AXE FX 2:n JTM45-mallinnusta. Vahvistinvalikoimasta löytyy sekä JTM45 että 1960A-kaappi samoilla elementeillä. Myös MD421 ja SM57 löytyvät AXE FX 2:n mikrofonimallinnuksista. Ruuvasin mahdollisimman samanlaiset soundit samoilla asetuksilla, laitoin Axeen KT66-putket ja säädin etuasteiden biasointia vähän oletusarvoa kuumemmaksi. Ja tulos? Ei ole siellä päinkään! Axe FX 2:ssa mikrofoneja ei voi siirtää kartion suhteen, joten se selittää yhden eron; yritin kuitenkin asettaa mikrofonit standardeihin paikkoihin, kuten videolla näkyy – ei ole mitään eksoottisia viritelmiä. Ero ei rajoitu kuitenkaan vain kaappimallinnukseen tai mikrofoneihin, vaan yleisemmin soundin rikkauteen ja täyteläisyyteen, jota on verbaalisesti vaikea ilmaista. Kuuntele yllä oleva näyte, niin ehkä tiedät mistä puhun… Tällaien autenttinen classic rock -henkinen kitarasoundi on ehkä edelleen digitaalisten vehkeiden ulottumattomissa. Axe FX 2 loihtii upeita puhtaita soundeja ja toisaalta sillä saa murhaavan hienoja higain-särövalleja. Voihan tietysti olla, että sieltä irtoaa yhtä täyteläinen särö kuin aidosta (tai siis aidosta ja aidosta tässä tapauksessa…). Itselläni ei ole mielenkiintoa lähteä ruuvaamaan kymmeniä parametreja summanmutikassa semminkin kun fyysinen JTM45 on koko ajan saatavilla.
Soitin riffin mahdollisimman samanlaisella tatsilla heti aidolla styrkkarilla soittamisen jälkeen. Tässä ei ollut tarkoitus tehdä mitään tieteellistä A/B-vertaisarviointia, joten en äänittänyt soundiesimerkkejä samasta soittopätkästä.
Bright-cap
JTM45 Bright-kanavan bypass-kondensaattori suurennuslasin läpi kuvattuna. Sen välittömässä läheisyydessä ovat Bright- ja Normal-kanavan 270k mix-vastukset.
Mix-vastus 270k vai 470k ?
Isompiarvoinen vastus eristää kanavia toisistaan tehokkaammin, mutta se myös alentaa signaalin voimakkuutta. Fenderin vintagevahvistimet käyttävät 220k tai 270k miksausvastuksia. Marshalleissa, kuten 1959 ja 1987 -malleissa, käytetään 470k vastuksia.
Jokainen kanava kuormittaa muiden kanavien ulostuloa. Miksausvastukset vähentävät tätä kuormitusta.
Ceriatonen JTM45 mk2 käyttää 270k vastuksia ja se lienee käyttökelpoinen lukema myös minulle tässä vaiheessa.
Jatkuu…
Jatkan tämän artikkelin kirjoittamista nopeasti – päivityksiä ja lisää tekstiä tulee, kunnes tämä ilmoitus on poistunut. Tule takaisin, jos aihe kiinnostaa! 🙂
-Panu