Ostin tämän vasenkätisen Ibanez-sähkökitaran 2000-luvun alussa. Se jäi minulla aina vähäiselle käytölle ja viimeiset 10 vuotta kitara on roikkunut studion tarkkaamossa seinällä koristeena eli pölynkerääjänä. Yleensä käytän Les Paulia tai Telecasteria – ne ovat muotoutuneet omaan käteen sopivaksi sekä soitettavuuden ja soundien osalta. Nyt kun olen alkanut tehotreenata sormiin nopeutta takaisin, soitan säännöllisesti kilpaa Paul Gilbertin kanssa. Gilbert käyttää Ibanezia. Pitäisikö minunkin välillä..?
Riensin hakemaan mustan hevikepin tarkkaamosta. Katsotaanpa, miltä tämä 80-luvun japanilainen näkemys kitarasta näyttää:
Soiton jäljet näkyvät otelaudassa. Kitara oli jonkun brittiläisen hevibändin kitaristin tilutetavana ennen kuin se tuli Suomeen rauhoittumaan.
Tässäkin kitarassani on Elixir 010-setti – ainoa, jota nykyään käytän.
Kitarapaja kiinnitti kelluvan tallan puupalalla. Käytän kampea niin vähän, että vireessä pysyminen on dive bombeja tärkeämpää!
Mikrofonin valitsinkytkin ottaa huonosti kontaktia. Pitää avata pleksi ja suihkuttaa siihen taikasprayta tai vaihtaa se kokonaan uuteen. Ehkä vaihdan uuteen, niin ei tarvitse kuunnella hetkeen rahinoita.
Made In Japan tarkoittaa yleensä laatua. Myös tässä tapauksessa. Pientä korroosiota näkyvissä…
Sarjanumeron (F203668) perusteella kitara on valmistettu tammikuussa 1992 FujiGen Gakki -tehtaassa Naganossa.
Alkuperäiset, harvinaiset ja monien kitaristien kuolaamat V1 ja V2 -humbuckerit sekä S1 single coil -mikrofonit ovat edelleen paikoillaan.