Sovitetulla stereoparilla tehty mikitys voi olla ratkaiseva ero tavanomaisen ja loistavan äänitteen välillä. Stereomikitystä voidaan käyttää yksittäisten soittimien, rumpusettien, sinfoniaorkesterin tai livekeikan äänittämiseen.
Parhaan stereomikitystavan valintaan vaikuttavia asioita on useita. Vaikka lopputulos vaihtelee käytettävän suuntakuvion mukaisesti, niin äänilähteen etäisyys mikrofoniin vaikuttaa vielä enemmän, sillä se määrää suoran signaalin ja huoneambientin välisen suhteen. Livetaltioinnissa voi olla myös ulkonäöllisiä rajoituksia. Stereoäänityksen monoyhteensopivuus on hyvä tarkastaa, erityisesti jos äänite on tarkoitettu radio- tai TV-lähetykeen.
Stereomikitystekniikat on jaettu kahteen luokkaan sen mukaan, ovatko mikrofonit toistensa lähellä vai onko niiden välissä enemmän ilmaa. Toistensa lähelle sijoitetut mikrofonit tuottavat erittäin tarkan stereokuvan, joidenkin kuuntelijoiden mielestä jopa liian tarkan. Yleisesti kritisoidaan tämän tekniikan tuottaman stereokuvan kapeutta, jota voi kompensoida laittamalla mikrofonit hieman etäämmälle toisistaan, jotta kanaviin tulee pieni vaihe-ero.
Toisistaan kauas sijoitetut mikrofonit tuottavat epätarkemman, mutta ilmavamman stereokuvan. Mikrofonien paikat riippuvat huoneen akustiikasta. Yritys & Erehdys. On tavallista, että käytetään kahta (tai useampaa) stereoparia; yksi tuottaa tarkan stereokuvan, toiset leveämmän ambienssin.
X-Y
Yhteen sovitettu herttakuvioinen mikrofonipari on mahdollisimman lähellä toisiaan muodostaen 60-135 asteen kulman. 90 astetta on yleisin kulma. Mitä isompi kulma, sitä laajempi stereokuva on. Käytännössä etäisyys äänilähteeseen yhdistettynä haluttuun stereolevityksen määrään määrittää sopivan kulman. Herttakuvioiden käyttö tarkoittaa sitä, että X-Y-menetelmässä takaa mikrofonien takaa tuleva signaali hylätään. (Superherttakuvioita lisää vaikutusta.) Takaa tulevan äänen heikolla kuulemisella on useita etuja. Mikrofonipari voidaan viedä tarvittaessa kauemmaksi, jos siitä on visuaalista haittaa. X-Y-stereokuva on myös monoyhteensopiva. X-Y-mikityksellä saadaan aikaan tarkka stereokuva mahdollisimman pienellä akustisten heijastusten määrällä, mutta kanavien erotus ei ole yhtä iso kuin muilla menetelmillä.
A-B
A-B-stereomikitystekniikassa käytetään kaksi pallokuvioista mikrofonia. Mikrofonien välinen etäisyys tuottaa pieniä äänisignaalin aika- tai vaiheinformaatioon, jonka kuulo aistii stereokuvana. A-B-mikityksessä käytetään usein pallokuvioisia mikrofoneja, kun mikrofonien ja äänilähteen välimatkat ovat suuria. Pallokuvion etuna herttaan verrattuna on tasainen taajuusvaste.
Blumlein
Tekniikka on nimetty brittiläisten stereomikityspioneerin, Alan Blumleinin mukaisesti. Blumlein-tekniikassa käytetään kahta 8-kuvioista mikrofonia. 8-kuvio kuulee yhtä hyvin kummaltakin puolelta mikrofonia, mutta on kuuro 90 astetta sivulta tulevalle äänelle. Blumlein-tekniikassa kaksi 8-kuvioista mikrofonia on asetettu 90 asteen kulmaan toisiaan vasten siten, että mikrofonien positiiviset puolet (etupuolet) osoittavat äänilähteen vasenta ja oikeaa reunaa. Sivulta tulevien äänten vaimennuksen takia toisen mikrofonin herkin alue on toisen mikrofonin epäherkimmällä alueella. Koska suuntakuviot menevät keskellä päällekkäin, niin ne poimivat saman keskisignaalin. Tekniikalla saadaan aikaan erittäin hyvä stereoerotus. Koska 8-kuvio kuulee signaalia myös takaa, niin mikitykseen tulee mukaan paljon ambienssia. Koska vasemman kanavan mikrofoni poimii oikealta tulevat heijastukset (ja oikea mikrofoni vasemmalta tulevat), on menetelmä heikosti monoyhteensopiva. Lisäksi huonekaiku voi tulla toisen mikrofonin etu- ja toisen mikrofonin takapuolelle, joka häiritsee lokalisointia. Blumlein-tekniikka on parhaimmilaan silloin, kun sekä äänilähde, akustinen tila ja mikrofonien sijoittelu ovat optimaaliset. Käytännössä se on harvinaista, joten useimmiten käytetään muita mikitystekniikoita.
ORTF
Vaikea nimi, koska tekniikan on kehittänyt Ranskan virallinen taho, Office de Radio Télévision Française. ORTF-tekniikka yrittää matkia keskimääräisen aikuisen ihmisen päätä. Kaksi herttamikrofonia on asetettu 17 cm etäisyydelle toisistaan 110 asteen kulmaan. ORTF tuottaa leveän ja syvän stereokuvan Blumlein-tekniikan tapaan, mutta herttakuvioiden käyttö rajoittaa ambienssin määrää. Alle 500 Hz taajuudet kuuluvat samanvaiheisina. Kuulo aistii yli 500 Hz taajuuksien aika- ja vaihe-erot stereokuvana, ja ORTF tuottaa miellyttävän avoimen äänimaiseman. Hollantin yleisradiolla on vähän vastaava NOS-tekniikka (Nederlandsche Omroep Stichting), jossa herttamikrofonit on asetettu 90 asteen kulmaan toisistaan 30 cm etäisyydelle.
Mid-Side
M-S-tekniikassa (M = Mid, keskikanava, S = Side, ) käytetään poikkeavaa menetelmää erittäin tarkan stereokuvan ja erinomaisen monoyhteensopivuuden luomiseksi. Mid-mikrofoni (yleensä hertta) suunnataan äänilähteen keskikohtaa päin ja sillä äänitetään varsinainen soundi. 8-kuvioinen mikrofoni (”side”) asetetaan samalle kohtisuoralle akselille siten, että suuntakuviot osoittavat vasemmalle ja oikealle, jolloin ne poimivat mahdollisimman paljon sivulta tulevia heijastuksia, koska 8-kuvio ei kuule sivulta tulevia ääniä.
Menetelmällä ei saada aikaan stereokuvaa, ennen kuin signaalit on prosessoitu M-S-kooderilla. Toinen stereokanava tehdään summaanalla M- ja S-signaalit ja toinen vähentämällä M-signaalista S-signaali.
Tuloksena on erittäin tarkka stereokuva. Miksaaja voi säätää stereokuvan leveden side-kanavan voimakkuutta säätämällä
M-S-tekniikka on aina stereomikitystekniikka, jossa ei käytetä sovitettua mikrofoniparia ja menetelmä on erittäin joustava, koska mid-mikrofonin ei tarvitse olla herttakuvioinen. Jos mukaan halutaan enemmän tilasoundia, niin mid-mikrofoni voi olla myös pallokuvioinen. Mid-Side-tekniikka on täydellisesti monoyhteensopiva, koska vastavaiheisten signaalien summaus kumoaa toisensa ja jättää jäljelle vain mid-mikrofonin signaalin.
M-S-koodaus on helppo toteuttaa ilman varsinaista kooderia myös miksauspöydällä tai tietokoneella. Käsittelemätön side-kanava miksataan vasempaan kanavaan ja vastavaiheinen side-kanava oikeaan kanavaan (tai päinvastoin).