Musiikin teoria: kun vaikkapa musiikin teoriassa sanotaan, että E-duurissa on nuotit E, G# ja B, niin se ei ole teoriaa vaan tietoa. Monet harrastajamuusikot karsastavat sanaa ”teoria”, ikään kuin se olisi musiikista ilon poisvievä tylsä asia. Yleinen puolustus on tämäntyyppinen:
– Ei Kurt Kobainkaan opiskellut musikin teoriaa.
Miksi siis opiskella / ottaa asioista selvää jos ilmankin tulee toimeen?
Musiikin teorian eli musiikin faktojen tunteminen auttaa kommunikoimaan muiden muusikoiden kanssa kappaleen soittamisen ulkopuolella. On helpompi sopia sointukierto ja melodia puhumalla nuoteista niiden oikeilla nimillä kuin tulkkaamalla ”Am F Dm G” basistille näin: ”toiseksi ylintä kieltä vapaana vähän aikaa, sitten se paksuin kieli ihan otelaudan päästä painettuna, sit hyppäät yhden kielen alaspäin ja viet sormea vitosväliin suunnilleen 15 cm oikealle ….”. (En keksinyt tuota päästä – olen studiolla oikeasti joutunut todistamaan tällaista musiikkituokiota! Kyseinen basisti sanoi inhoavansa musiikin teoriaa, eikä siksi halunnut opetella nuotteja.)
Toinen argumentti musiikin perustietojen opiskelua vastaan tuli jonkun studiolla vierailleen punkbändin riveistä:
– Teorian opiskelu vie fiiliksen musiikista.
– Kyllä soitossa pitää olla rosoa.
Vastapallo tähän tuli ammattimuusikkoystävältäni:
– Onhan se tosiaan niin, että oikein soittaminen vie fiiliksen musiikista.
Nykyään oikein / väärin soittamisen dilemma on käytännössä poistunut, koska valtaosa musiikista tehdään koneilla. Soittotaitoa ei enää tarvita. Nuotit livahtavat kuin itsestään oikeille paikoille looppeja näytöllä raahaamalla. Punkbändit ovat hävinneet, niiden tilalla on nuoria beattien tekijöitä. Tässä yksi studiolla kuulemani tokaisu:
– Haluaisin soittaa kitaraa, mutta emmä jaksa kun se on niin vaikeeta eikä kärsivällisyys riitä.
Ja toinen studion ulkopuolelta:
– Ei v1tt|_| kiinnosta.
Niinpä. Mitä nykynuori jaksaisi tehdä keskittyen 4 minuuttia kauempaa. Kyllä nuoriso oli ennenkin pilalla, mutta nyt se vasta pilalla onkin. 🙂
Yksi asiakas tuli tekemään studioon ensimmäistä metallibiisiään. Loppusuoralla hän alkoi epäillä, että onko kappale tarpeeksi hyvä (sanoitus & laulu).
– Mitä jos tää ei olekaan hyvä, kaikki menee pilalle.
Vastasin hänelle, että tämä on hänen eka biisi ja totesin, miten bändit treenaavat ja hinkkaavaat tyyliään treeniksillä jopa vuosikausia, tekevät persnettobaarikeikkoja 5 hengen yleisölle ja vihdoin ehkä saavat jalansijaa ylemmäksi jos käy hirveä munkki – ”ja sinä olet huolissasi, että jos eka demo ei ole maailmanluokan klassikkoteos”. Jotenkin tuntuu, että Idols, Voice ym. kilpailut ovat tehneet hallaa jengin ajattelutavalle koko musiikin tekemisestä. Yksi Idols-kilpailija nyyhkytti kameran edessä, että ”tämä on minun ainoa mahdollisuus”. Totesin mielessäni, että ei tod. ole: perusta bändi tai hanki tuottajakaveri ja alkakaa tehdä biisejä ja treenatkaa. Eiku ei se käy, nykyään odotetaan että tuotantoyhtiö huomaa talenttisi kykykilpailussa ja sitten ootkin uusi Anna Abrey | Antti Tuisku.
Takaisin musiikin tietouteen, josta piti kirjoittaman… Ne perusasiat kun eivät tule koskaan muuttumaan. Jos olet ollut aina musiikin ”teorian” opiskelua vastaan, niin älä mieti asiaa ”teoriana”: soinnut ja nuottien väliset suhteet ovat olemassa universumin perimmäisten luonnonlakien takia. En kerro, että siihen liittyy matematiikkaa, jotta orastava innostus musiikin teoriaa – anteeksi musiikin tietämistä – kohtaan ei lopahtaisi kalkkiviivoilla.
Kun perusasiat ovat hallussa, niin sellaiset asiat kuin esim. biisin sävellajin vaihtaminen pykälää ylemmäksi tai alemmaksi käyvät leikiten. Uusien biisien oppiminen nopeutuu huomattavasti. Alat tehdä mielenkiintoisempaa musiikkia, parempia melodioita, alat saada uusia ideoita soiton (&laulun) rikastamiseen.
– Nääh. Ei Remukaan opiskellut teoriaa.