Julkaistu

Biisin tuottaminen: älä hukkaa visiotasi!

Nykyään digitaalinen äänitys on tehnyt soundien loihtimisesta alaan perehtyneelle käsittämättömän helppoa. Kun kaikki on mahdollista, niin onko kaikkien mahdollista tehdä koko ajan maailman parhaita biisejä maailman parhailla soundeilla? Jos näin on, niin miksi kaikki eivät nykyään tee aina vain upeampaa musiikkia – kun se kerran ei ole enää laitteita kiinni?

Yltäkylläisyyden ongelma

Kun kaikki on saatavilla, niin mikään ei enää tunnu miltään. Tämä on yleismaailmallinen viisaus, mutta mennään takaisin biisintekoon…

1970-luvulla tehtiin maailmanhistorian upeimpia rockin klassikoita, vaikka käytössä oli rajoitettu määrä raitoja. EQ:issa oli kiinteät alueet ja Q-arvot, analogiset kompressorit olivat kalliita, eikä niitä riittänyt jokaiselle erilliselle raidalle. Kaikuja oli käytettävissä yksi tai jopa kaksi. Delay-pedaaleja ei oltu vielä keksitty.

2020-luvulla käytössä on upeasoundiset, parametriset EQ:t, joilla voi säätää soundin kirurgisella tarkkuudella mieleisekseen. Voit laittaa monialuekompressorin vaikka jokaiseen soittimeen. Laulut on mahdollista tunettaa kohdalleen sävelaskeleen tuhannesosan tarkkuudella. Kaikki on mahdollista ja kaiken lisäksi lähes ilmaisilla plugareilla. Täällä studiollakin käytän ilmaista Cakewalk-äänitysohjelmaa. Se muuttui maksuttomaksi pari vuotta sitten kun yksi singaporelainen yritys osti sen talousvaikeuksissa rypevältä Gibsonilta. Sivuhuomautuksena täytyy mainita, että plugareissa ja soundipankeissa on kiinni tuhansia euroja, mutta se ei liity nyt tähän…

Biisin visio

Kun teet uuden biisin, niin kuvittele sen soundimaailma ennen kuin lisäät ensimmäistäkään EQ:ta tai kompressoria projektiin. Tiedä, mitä olet tekemässä ja mihin olet pyrkimässä. Jos haet vuoden 1968 kitarasoundia, niin rajoita itseäsi käyttämään tuon aikakauden tyylistä tuotantotapaa – silloin et voinut hioa soundista kaikkia rosoja pois, jotta mikään ei vahingossakaan maistuisi miltään. Anna epäpuhtauksien soida. Ne muuttuvat lopullisessa biisin miksauksessa väreiksi, josta korva tunnistaa kappaleen.

Kun vahva visio soi päässä valmiina, niin voit tehdä rohkeapia päätöksiä äänitysvaiheessa. Kaikkea ei tarvitse varmistaa, esim. äänittämällä kitarasta DI-signaali ennen ja jälkeen pedaalilaudan + mikitettynä 8 eri mikrofonilla jne… Jos tiedät, että hakemasi soundi vaatii Marshall JTM 45 -nupin ja 1960a -kaapin SM57:lla ja MD421:llä mikitettynä, niin käytä vain niitä! Säästät vaivaa ja aikaa. Samalla rajoitat miksausvaiheessa tehtäviä valintoja. Se on vain hyvä juttu: kun kaikkea ei jätetä levälleen, niin biisin miksaaminen on kivempaa ja se alkuperäinen visio jää soimaan lopputuotteeseen.

 

Julkaistu

8D ääni

7D, 8D ja 16D audio -hakusanat ovat lisääntyneet huimasti viimeisen parin vuoden aikana Youtubessa. Nämä tarkoittavat 3D-äänimaisemaa, joka toistetaan sterokaiuttimilla, surround-järjestelmällä tai kuulokkeilla. 3D-ääni voi olla kuulokuvassa missä tahansa, myös takana tai kuulijan ala- tai yläpuolella.

Aloin tutkia, että mitä nämä 7D, 8D ja 16D -äänet ovat ja miten ne on tehty. Suoraa tieteellistä vastausta ei ole luvassa: ne ovat edelleen ihan vain 3D-ääntä.

Kuuntelin Youtubesta kuulokkeilla 8D:ksi merkittyjä videoita. Ensireaktiot eivät vakuuttaneet, (anteeksi vain 8D:hen jo hurahtaneet). Äänimaisema on niissä yleisesti ottaen laaja. Erilaisia konvoluutiokaikuja on käytetty reilulla kädellä. Liikkuuvaa panorointia vasemmalta oikealle ja takaisin käytetään huonoissa 8D-tuotoksissa överipaljon ilman syytä. Huolellisesti ja hyvällä maulla tehdyissä pätkissä äänimaisema on kuitenkin hieno.

Mutta onko tässä 7D, 8D, 16D, 32D (?):ssä mitään uutta? Lyhyt vastaus: ei ole. Binauraalista ääntä on tehty jo kymmeniä vuosia. Binauraalisella stereomikrofonilla (esim. Neumann KU100) voi äänittäääänet tarkasti siten kuin kuulija ne kuulee.

Neumann KU100 Dummy Head

 

Ehkä 8D (tai mikä numero tuohon D:n eteen nyt laitetaankaan) on 2000-luvulla syntyneiden nuorten uusi ahaa-elämys, että ääni voi tulla vasemman ja oikean lisäksi avarasti stereofonisesti. Nykyisin vallalla olevassa konemusiikissa ei käytetä stereomikitystekniikoita, joten homma täytyy hoitaa digitaalisesti plugareilla. Yksi pääasia liittyy päähän! Vasen ja oikea korva kuulevat ääniä eri paikoista – kyllä – mutta niiden välissä on pää, joka vaimentaa toiselta puolelta tulevia ääniä. Kunnollisen 3D-äänen loihtimiseksi täytyy vasemman ja oikean kanavan välistä ylikuulumista (crosstalk) matkia pään tavoin.

Mikään ääni ei kuulu kokonaan vasemmassa tai oikeassa kanavassa, ellei korvaan syötetä ääntä suoraan korvanapilla. Toiseksi, esim. vasemmalla puolella oleva ääni kuuluu hiljaisemmin oikeaan korvaan, mutta myös sen taajuusvaste on pehmentynyt, koska äänilähteen ja korvan välissä on pää esteenä.

Konvoluutiokaiku, crosstalkin simulointi, vasemman ja oikean kanavan vaihe-erot – näillä lähtisin liikkeelle jos pitäisi loihtia tavallisesta äänestä 8D-fanien silmissä uskottavaa tilaääntä. Ja koska 3D-ääni on nyt vasta keksitty uudelleen, täytyy efektiä käyttää mieluummin liikaa kuin kohtuudella.