Onneksi ei ole aina ihan näin kiireistä, muuten tunnit eivät riittäisi…
Perjantai alkoi keikalla Teatterimuseossa. Paikka oli keikkapaikaksi suotuisa; akustiikka toimi, jengi oli juhlatuulella ja backstagella löytyi paljon kaikkea ihmeteltävää.
Lauantaina Hengentietäjät saapui studiolle äänittämään biisejä. Saimme päivän aikana purkitettua peräti kahdeksan biisiä livenä – lead-laulua myöten!
Sitten ruhtinaalliset puoli tuntia taukoa ja siirtyminen Rymy-Eetuun miksaamaan illan bändiä. En ollut käynyt paikalla yli vuoteen ja meni hetken aikaa tutustua X32-pöytään. Alkuunpääsemistä helpotti kuitenkin se, että bändin nykyinen vakkarimiksaaja oli tallentanut pöytään valmiin presetin, josta lähdin helposti liikkeelle.
Rymy-Eetussa miksaajat huomio: lavarasian kanavat 7 ja 8 eivät lukitse johtoa kunnolla paikoilleen. 7 toimii joten kuten, 8 on käytännössä rikki. Vältä. Lisäksi paluu B oli pimeänä, joten käytössämme oli vain 3 monitorilinjaa.
Sunnuntai jatkui Hengentietäjien miksauspäivällä. Yhden biisin laulut laitettiin vielä uusiksi ja kahteen biisiin hoilattiin muutama kuoro-osuus. Muuten kaikki jätettiin liveksi ja sain keskittyä puhtaasti miksaamiseen.
Maanantai alkoi Euroviisuhakemuksella eli Tuukan & Leon Angeline-kappaleen miksauksella. Olimme äänittäneet biisiä useammassa erässä syksyn mittaan ja nyt tehtiin lähinnä viimeistelyä. Valmiiksi tuli paitsi että Tuukka tulee vielä laulamaan jotain kohtia uusiksi.
Sitten oli vuorossa ilotulituksen taustamusiikin suunnittelua. Olin saanut hyvin väljät ohjeet ja käytännössä vapaat kädet asian toteuttamiseen. Tässä piili pieni sudenkuoppa; homma jäi edellisellä viikolla kesken, koska runsaudenpula iski vasten kasvoja – mitkä olisivat juuri oikat biisit asiakkaalle, jonka preferensseistä minulla ei ole hajuakaan? Leivoin lopulta itseäni miellyttävän kokonaisuuden, jota voisin kuvitella luukuttavani parille tuhannelle ilotulituksen seuraajalle häpeää tuntematta… 🙂
Tunti taukoa ja taas seuraavan bändin miksaussessio. Biisit oli äänitetty viikko sitten ja nyt hierottiin tasoja kohdalleen. Bändillä ei ollut kuin muutama pieni juttu mielessä, mikä oli sinänsä yllättävää, koska en ollut ehtinyt miksata biisejä käytännössä ollenkaan äänitysten jälkeen – olin vain laittanut tasoja ”vähän sinne päin” kohdalleen sitä mukaa kun raitoja tuli sisään.
Vihdoin oli omaa aikaa studiolla. Suuntasin Al Di Meolan Facebook-sivulle ja törmäsin siellä soundcheck-videoon, jossa hän treenaa settinsä biisejä. Golden Slumbers / The Beatles kuulosti niin hyvältä Al Di Meolan käsissä, että singahdin sen innoittamana Telecasterini luokse ja opettelin biisin luntattuani sitä ennen soinnut netistä. Eipä niissä ollut paljoa luntattavaa – biisihän pyörii käytännössä kvinttiympyrää pitkin eli Am Dm G C F C F C Em Am Dm G C G C.
Once there was a way
To get back homeward
Once there was a way
To get back home