Posted on

Nauhamasterointia Telefunken M15 -avokelanauhurilla

Nauhamasterointi - Pulu Studio - Helsinki - Telefunken

Tänään oli pitkästä aikaa kokonaisen albumin nauhamasterointia. Onhan näissä kelanauhojen kanssa työskennellessä eri fiilis kuin kuvaputkea tuijottaessa…

– No tuoko se nauha sitä ”lämpöä”, jota siltä haetaan?

Oma vastaukseni on, että kyllähän se nauha soundia muuttaa, mutta ehkä hienovaraisemmin mitä yleisesti luullaan. Megapaljastus: huono mix ei muutu kullaksi nauhan kautta kierrätettynä. Toinen paljastus: kaikki eivät tykkää nauhasoundista – esim. yhden jazz-levyn masteroinnissa bändi päätyi lopulta digitaaliseen vaihtoehtoon.

Kohinatasot studion Telefunken M15:ssa ovat karkeasti arvioiden -66 dB luokkaa; musiikin seassa sitä ei huomaa, mutta biisien alussa ja lopussa kuuluu pientä suhinaa, jos tarkkaan kuuntelee.

Nauhuri: Telefunken M15
Nauha: 1/4″ AGFA PER 528 tai BASF LGR 50 (taisi olla Agfa tällä kertaa)

Miten analoginauhuri toimii?

Tallennuspää on erityisen keltainen sähkömagneetti. Se polarisoi nauhan rautaoksidipartikkelit nauhan kulkiessa tallennuspään ohi. Tämä prosessi ei ole täydellinen ja se aiheuttaa tallenteeseen mielenkiintoisia häiriöitä, joihin vaikuttavat mm. nauhan nopeus, nauhurin tyyppi ja sen kalibrointi.

Mitä nauha tekee äänelle?

Nauhalle tallennettaessa transientit pehmenevät hieman ja alapää kuulostaa paksummilta. Lisäksi kun musiikki ajetaan nauhalle kuumalla tasolla, aiheuttaa nauha soundiin selkeästi havaittavaa kompressoitumista, joka on miellyttävää erityisesti korkeilla taajuuksilla. Nauhakompressio poistaa äänestä kireyttä tekemättä siitä kuitenkaan ”pliisua”. Nauhan avulla voidaan lisätä bassoa ja pehmentää transientteja samanaikaisesti.

 

Posted on

Kajaani UT Mix kanavien kohinan testaus

Kajaani UT Mix äänipöytä on ollut  keväästä asti poissa päivittäisestä käytöstä. Tein siihen pientä huoltoa ja olen ottamassa sen takaisin tarkkaamon pöydälle säännölliseen käyttöön. Halusin kuitenkin testata Kajaanin toimivuuden ennen tuotantoon ottamista ja päätin tehdä asiasta pienen artikkelin tänne. Mukana on tällä kertaa ääninäytteitä – huisin mielenkiintoista -50 dB tasolla olevaa pohjakohinaa. Näistä ei vielä listahittiä rakenna ilman ylenpalttista luovuutta, joten uskallan antaa tiedostot vapaaseen käyttöön… Jos joku sattuisi haluamaan liian steriilille levylleen autenttista Kajaani UT Mixin pohjakohinaa. 🙂

Kanavakohtaiset pohjakohinat 60 dB gainilla

Testijärjestely:

Kanavan sisääntuloihin ei kytketty mitään.

EQ kytketty pois päältä.

Gain: +60 dB

Trim: 0 dB

Kohinat äänitetty yksitellen samaa signaalitietä pitkin RME UFX II:lla, joten ainoa muuttuja testissä on kanavalohko.

Tässä 90 sekunnin pätkät kunkin kanavan pohjakohinasta. Raidat ovat täysin käsittelemättömiä.

Kanava 1

Kanava 2

Kanava 3

Kanava 4

Kanava 5

Kanava 6

Kanava7

Kanava 8

 

Arviointia

Nostin jokaisen kanavan äänenvoimakkuutta 54 dB analysoinnin helpottamiseksi. Eroja alkoi tulla näkyviin. Tässä kuva raidoista:

Kajaani UT Mix Kohinat

Mitä ohuempi valkoinen viiva, sitä parempi kanava on. Pohjakohina on pääosin 50 Hz kerrannaisia. Voimakkainta tämä on kanavalla 8, joka on virtalähdettä lähimpänä. Yllättäen myös kanavalla 1 on melko paljon pohjia. Kanavan 2 ja 4 piikit tulivat siitä, että puhdistin pölyjä miksauspöydän päältä samaan aikaan kun äänitin kohinoita.

Sisimmät kanavat ovat loistavassa kunnossa, eivätkä nuo ykkös- ja kasikanavienkaan brummit vakavia ole. Normaalikäytössä tarvitsen 15-35 dB vahvistuksen signaaliin ja testissä käytettiin 60 dB:tä. Kanavat 1 ja 8 kelpaavat ilman kunnostustakin päivittäiseen käyttöön, kun gainit pysyvät kohtuullisina eli alle 30 dB:ssä.

Seuraavaksi taajuusvasteita:

 

Kanava 1
Kanava 2
Kanava 3

 

Kanava 8

 

Seuraavassa ääninäytteessä kaikki kanavat on miksattu yhteen stereopareina (Kanava 1 vasemmalle, 2 oikealle, 3 vasemmalle, jne.). 100 Hz brummi kuuluu selvästi…

Kanavat 1-8 playbackin aikana.

 

Tässä pohjakohina käytettäessä etuvahvistimia tyypillisellä käyttöalueella:

 

Yhteenveto

Pohjakohinat ovat alueella siedettävä – loistava. Tarkastan kanavien 1 ja 8 verkkohurinan syyn. Muut kanavat ovat hyvässä kunnossa (pohjakohinan osalta), ja niitä voi käyttää miettimättä sen enempää, että kuinka paljon ne kohisevat. Jos kyseessä ei ole tosi hiljaa puhuvien vieraiden podcast-äänitys, niin UT Mixin kanavia voi käyttää minkä tahansa äänilähteen kanssa.

Kanavan 1 ehjääminen

Vaihdoin kaksi 100 uF/25V elektrolyyttikondensaattoria kanavalohkoon 1.

Kapasitanssin mittaus – toinen jalka täytyy irrottaa piirilevystä mittauksen ajaksi. Nimellinen kapasitanssi 100 uF, mitattu 98 uF.

 

Mittasin uuden 100 uF kondensaattorin kapasitanssiksi 137 uF.

 

100 Hz brummi pieneni 3 dB, ylemmät kerrannaiset jopa huomattavasti enemmän. Ääninäyte ennen ja jälkeen vaihdon (Huom! Kohinan äänenvoimakkuutta nostettu kymmeniä desibelejä):

Jo kahden konkan vaihtaminen auttoi korvinkuultavasti verkkohurinan suodattamiseen. Uudet konkat näyttävät suodattavan kerrannaisia 600 – 1,5k alueella huomattavasti vanhoja paremmin. Toisaalta alle 50 Hz subwoofer-alueella kohina on lisääntynyt.

 

 

Posted on

DIY kitaran kaulatuki kielenvaihtoon ym. säätöön

Kitaran kaulatuki – tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten! Kipinä lähti liikkeelle siitä, että eilen pitkästä aikaa käyttöön ottaamani Ibanez RG sähkökitaran kaularautaa täytyy kiristää. Kun kitaran laittaa pöydälle operoitavaksi, niin se makaa ikävästi kaulan päätä vasten, ellei kaulan alle laita jotakin koroketta.

Jotakin koroketta on nyt tulossa. Tarkkaamon takasohvan takana on raakaa puutavaraa ja sieltä löytyikin tällainen pätkä tarkasti suorakaiteen muotoista puuta:

Kaivoin kuviosahan esille ja matkasin puun kanssa studion puusepänverstaalle eli vessaan. Sieltä kohta lentävät purut on nimittäin helpointa imuroida pois…

Muutaman minuutin kuluttua olin sahannut pieleen menneen prototyypin ja sen jälkeen tussimerkintöjen avustuksella toimivan kappaleen.

Koekäyttö vahvisti, että sahaus meni oikein!

Siirrytään pintakäsittelyosastolle.

Käsien ulottuvilla oli tarjolla mustaa ja vihreää maalia. Otin vihreän purnukan, koska edellisen DIY-projektin aikana olin käyttänyt mustaa. Johonkin näiden päätösten pitää aina perustua.

Kirjoitan artikkelia maalin vielä kuivuessa. Viimeistelen kitaratuen tekemällä kaulan syvennykseen kumipinnoitteen. Muuten pintakäsittely saa olla juuri tuollainen – näitä kerran muutamassa kuukaudessa tarvittavia palikoita on turha alkaa hiomaan ja koristelemaan yhtään enempää. Pääasia, että tuki toimii ja kitaristin elämä tuli helpommaksi. 🙂

Posted on

Soundcraft Compact 4 pikkumikserin arvostelu

Pulu Studiolla on kaksi Soundcraft Compact 4 -miksauspöytää, jotka ovat soittohuoneessa lähinnä kuulokevahvistimina. Ikää noilla alkaa olla jo niin monta vuotta, että nyt voin kertoa käyttökokemuksiani kohtuullisen syvällä rintaäänellä.

Soundcraft Compact 4 kokemuksia - Pulu Studio (2)

Ominaisuuksien hyötypisteet

Soundcraft Compact 4 on nimensä mukaisesti kompakti mikseri, joka on pienestä koostaan huolimatta ahdettu täyteen valmistajan mielestä tärkeitä ominaisuuksia.

Kaksi kanavaa mikrofonille – perustavaraa. Kohinataso on melko matala. Headroom on vaatimaton. Silti hyöty bänditreeneissä ja äänentoistokeikoilla: 100/100.

Useampi tulo linjasignaalille – hyvä! Hyöty äänentoistokeikoilla: 100/100.

Linjasignaalille sekä plugi- että RCA-liittimiä – hyvä! Hyöty studiolla: 50/100. Äänentoistokeikoilla 100/100.

Kaksi kuulokeliitäntää ja niille omat äänenvoimakkuuden säädöt – hyvä! Hyöty studiolla: 100/100. Tämän takia päädyin laitteet aikoinaan hankkimaan.

Stereo1 ja Stereo2 -kanavissa on RIAA-korjaimet, joihin voi kytkeä levysoittimia. Periaatteessa OK, koska soitan kerran viidessä vuodessa vinyyliltä Pink Floydin ja Black Sabbathin levyjä ja näitä miksereitä voi tarvittaessa käyttää RIAA-korjaimina. Hyöty studiolla: 1/10 eli kerran viidessä vuodessa ominaisuus on hyödyllinen.

Kanavien 1 ja 2 insertit: en ole vielä käyttänyt. Asiakkaat sen sijaan ovat erehtyneet laittamaan niihin plugipiuhan sisään ja valittaneet, että ei tule ääntä. Hyöty: ei hyötyä. Vain haittaa. Toimisivat paremmin, jos niissä olisi teippi päällä tai jos niihin kaataa liimaa.

Kanavien Rec/monitor-nappulat, Monitor/Artist Mix -nappula sekä Artist mix -säätö kuulokejohdon vieressä ovat vain häiriöksi. Voisin nyppiä nappulat pois ja jättää ne yläasentoon. Päälle liimaa. Hyöty studiolla: 0/100. Haitta: 60/100.

Record out -liitännät: ei ole ollut koskaan tarvetta. Ei kai kukaan oikeasti käytä tällaista halpismikseriä äänittämiseen? Hyöty studiolla: 0/100.

Mono check -nappi: ihan turha, koska we rock the microphone in stereo. 0/100.

Mittaristo: vain suuntaa antava ja epätarkka. Tärkeimmällä alueella on LEDit -4 dB, 0 dB ja +6 dB eli vain kolme porrasta 10 desibelin alueella. En ole oppinut logiikkaa, että mitä se näyttää milläkin nappien pohjassapainamisasetuksella. Hyöty: 25/100. Mittarista näkee, tuleeko signaalia tai tuleeko sitä ihan liikaa.

Virransyöttö

Mikserin pienen koon takia verkkomuuntaja on luonnollisesti ulkoinen, eli lattialla on aina yksi lisämötikkä mikserin lähellä. Katsotaanpa tarkemmin virtaliitintä:

Yhdellä sanalla kuvailtuna design on ”kuppainen”. Soundcraft on päättänyt laittaa virtaliittimen mahdollisimman ahtaaseen syvennykseen, johon johdon asettaminen on aivan liian hankalaa. Johtoa täytyy taivuttaa heti kannastaan, jotta se mahtuu ulos syvennyksestä. Lisäksi johto saattaa välillä irrota liittimestä puoliksi, eikä tilannetta pääse tarkastamaan silmämääräisesti, vaan tuota pitää käydä sörkkimässä käsikopelolla. Näköyhteyttä liittimeen ei ole, ellei miksauspöydän viereen kyyristy otsalampun kanssa.

Virransyöttöratkaisun design: 5/100. Plussaa siitä, että se ei ole mennyt vieläkään rikki. Miinusta kaikesta muusta.

Soundcraft Compact 4: n laatu

Linjasignaalien äänenlaatu on hyvä ja se on itselleni tärkeintä; miksauspöytää käytetään studiolla valmiin linjatasoisen signaalin miksaamiseen ja sävyn hienosäätöön. Mikrofonietuasteet ovat laadultaan luokkaa ”perus”. Soundi kelpaa bänditreeneissä parin laulun vahvistamiseen. Pienellä äänentoistokeikalla etuasteet kelpaavat juontajan mikrofonin äänen vahvistamiseen.

Kanavien 1 ja 2 Gain-potentiometrit ovat surkeita. Mikrofonien kanssa nappuloita pitää kääntää kello neljääntoista ennen kuin mitään järkevää alkaa tapahtua. Sen jälkeen gain nousee jyrkästi ja lopullinen säätöalue on n. 1 millimetri. Potikoiden laatuluokka: Halvinta Kiina-osastoa. Ne myös jäykistyvät ulkoilmassa nollakeleillä.

Kaikki liittimet toimivat edelleen täydellisesti, eikä niihin ole tullut kontaktihäiriöitä. Yllättävää!

Kolmialueinen EQ sisältää treble, mid ja bass -alueet. Keskialue on kiinteä ja se on miinus, koska juuri keskialueen taajuudet ovat tärkeimpiä säädettäviä. EQ kuitenkin toimii ja sillä voi tehdä pientä perussäätöä. Laitteen headroom ei kestä suuria boostauksia, koska silloin signaali menee särölle.

Kuulokevahvistimien äänenlaatu on tyydyttävä oman soiton/laulun monitorointiin. Yhtä laulajaa lukuunottamatta laitteesta on lähtenyt riittävästi tehoa kuulokkeisiin ja normaalikäytössä kuulokevahvistimessa on runsaasti säätövaraa ylöspäin.

Merkinnät

Nappuloiden nimet on kirjoitettu tummanharmaalla pienellä tekstillä vaaleanharmaaseen runkoon. Ainoastaan mikserin nimi on merkitty suurella tekstillä! Nappuloiden nimistä on todella vaikeaa saada selvää; mikseri on studiolla normaalin pöydän korkeudella, mutta sitä käytetään seisten. Etäisyys silmistä mikserin teksteihin on vajaa metri ja fonttikoko on kuvaruutukooksi muunnettuna noin 11 px – ja väriyhdistelmä tosiaan tummanharmaa vaaleanharmaalla pohjalla. RIAA-korjaimen fontin koko on jotain 9 px. Käytettävyys: 1/100. Nappuloiden toiminnot pitää muistaa ulkoa tai niiden lähelle pitää kyyristyä. Yli 35-vuotiaat joutuvat arvailemaan tekstit, mikäli optikolla käynti on jätetty myöhempään hetkeen.

Yhteenveto

Soundcraft Compact 4 tarjoaa monipuolisesti liitäntöjä ja se soveltuu monenlaiseen käyttöön. Kaikille jotain -periaatteella ominaisuuksia on ahdettu mielestäni jopa liikaa, koska tällaisen laitteen valmistusbudjetti on aina tiukka. Tässä mallissa on tingitty esim. virtanapista – sitä ei ole. Äänenlaatu on kuitenkin kohtuullinen. Potentiometrien laatu on välttävä. Painonapit toimivat vielä vuosikymmenen käytön jälkeen.

Äänentoistokeikalla kaipaan Stereo1 ja Stereo2 -kanaviin  ylimääräistä gain-nappulaa, koska joskus pöytään kytketään laitteita, joiden linjasignaali on kaukana standardista tasosta. Tällöin pöydästä pitää ruuvata kaikki irti muilla säätimillä, jotta kaiuttimiin saa syötettyä tarpeeksi kuumaa signaalia.

Tiivistettynä:

– Kuulokevahvistimena studiolla: hyvä
– Yksinkertaisena bänditreenimikserinä: tyydyttävä
– Äänentoistokeikalla (1 mikrofoni + taustamusa): välttävä

Kiitämme:

+ Kevyt ja pienikokoinen
+ Kaksi kuulokeliitäntää, joissa erilliset äänenvoimakkuuden säädöt

Moitimme:

– Voiko sanoa, että kaikki muu… Se olisi tosin epäreilua. Hintaisekseen tämä on OK pikkumikseri. Alle 150 eurolla ei 10 vuotta sitten saanut Neveä eikä saa vieläkään.

Posted on

Panun vasuri Ibanez RG

Panun Ibanez RG550 vasuri

Ostin tämän vasenkätisen Ibanez-sähkökitaran 2000-luvun alussa. Se jäi minulla aina vähäiselle käytölle ja viimeiset 10 vuotta kitara on roikkunut studion tarkkaamossa seinällä koristeena eli pölynkerääjänä. Yleensä käytän Les Paulia tai Telecasteria – ne ovat muotoutuneet omaan käteen sopivaksi sekä soitettavuuden ja soundien osalta. Nyt kun olen alkanut tehotreenata sormiin nopeutta takaisin, soitan säännöllisesti kilpaa Paul Gilbertin kanssa. Gilbert käyttää Ibanezia. Pitäisikö minunkin välillä..?

Riensin hakemaan mustan hevikepin tarkkaamosta.  Katsotaanpa, miltä tämä  80-luvun japanilainen näkemys kitarasta näyttää:

Soiton jäljet näkyvät otelaudassa. Kitara oli jonkun brittiläisen hevibändin kitaristin tilutetavana ennen kuin se tuli Suomeen rauhoittumaan.

Tässäkin kitarassani on Elixir 010-setti – ainoa, jota nykyään käytän.

Kitarapaja kiinnitti kelluvan tallan puupalalla. Käytän kampea niin vähän, että vireessä pysyminen on dive bombeja tärkeämpää!

Panun Ibanez RG550 vasuri

Mikrofonin valitsinkytkin ottaa huonosti kontaktia. Pitää avata pleksi ja suihkuttaa siihen taikasprayta tai vaihtaa se kokonaan uuteen. Ehkä vaihdan uuteen, niin ei tarvitse kuunnella hetkeen rahinoita.

Made In Japan tarkoittaa yleensä laatua. Myös tässä tapauksessa. Pientä korroosiota näkyvissä…

 

Sarjanumeron (F203668) perusteella kitara on valmistettu tammikuussa 1992 FujiGen Gakki -tehtaassa Naganossa.

Alkuperäiset, harvinaiset ja monien kitaristien kuolaamat V1 ja V2 -humbuckerit sekä S1 single coil -mikrofonit ovat edelleen paikoillaan.

 

Posted on

Ilotulituksen äänentoisto kauppakeskuksessa eli joulukausi alkoi (nyt jo…)

Pulu Studio - Ilotulituksen äänentoisto - Kauppakeskus Pikkulaiva 2019

Tänään oli vuorossa ilotulituksen musiikin äänentoistokeikka Espoossa kauppakeskus Pikkulaivassa. Olin siellä myös viime vuonna ja sitä edellisenä, joten tänä vuonna ei tarvinnut säätää alkujärjestelyiden kanssa.

Vartijat olivat aidanneet parkkipaikalta alueen yleisölle + poppikoneilleni. Kävin repimässä estenauhat maahan, jotta saisi autoni parkkiin aidatulle alueelle. Tässä vaiheessa kaksi vartijaa tuli kuulustelemaan minua tuiman näköisenä.

– Milläs asioilla sitä ollaan?

Oli pakko vedättää heitä hetken aikaa…

– Mä otan nämä esteet pois, että saan autoni tähän parkkiin.

Katseet tulivat tuimemmiksi, mutta ennen kuin vartijat ehtivät reagoida niska-perse-otteella, kerroin asiani:

– Hoidan ilotulituksen äänentoistoa ja olin tässä myös viime vuonna.

Vartijoiden tuimat :(-ilmeet muuttuivat hetkessä :):iksi ja vartijat alkoivat auttaa minua sähköjen saannissa.

Ilotulituksen järjestäjä oli pari viikkoa aiemmin tilannut minulta uuden taustanauhan ilotulituksiin ”asiakkaalle”. Sain eilen tietää, että soittaisin itse leipomani taustanauhan Pikkulaivan yleisölle. Taustanauhan tekemiseen sain tällaisen ohjeistuksen:

”Tarvitaan 6-minuuttinen musiikki. Jotain jouluista voisi olla. Musiikin tulisi olla ilotulitukseen so pivaa ja lapsiperheystävällistä.”

Ajattelin ensin, että ”helppo nakki, tämä tulee valmiiksi saman iltapäivän aikana”. Mietin musiikkia lopulta useamman päivän ja päädyin tällaiseen ajatushimmeliin:

– Aluksi countdown FIVE – FOUR – THREE – TWO – ONE – ZERO !!!
– Saman tien lähtee Walking In The Air.
– Eeppisempi Phantom Of The Opera / Nightwish jatkaa hetken aikaa, koska edustamani yrityksen ilotulituksissa pitää olla aina annos Tarja Turusta / Nightwishiä.
– Vaihdetaan kevyempään tämän päivän poppiin: Sia ja Avicii. Milleniaalit tykkäävät, 40+ ikäryhmä ei tunne biisejä.
– Lopuksi kun isot pommit tulevat taivaalle, on Rammstein – Mein Hertz Brennt ainoa oikea vaihtoehto.

Posted on

Ajatuksia podcastin tuottamisesta

Podcast äänitys Pulu Studio

Marraskuussa podcastien äänitykset ovat jatkuneet vilkkaina. Uusia asiakkaita ilmaantuu tasaista tahtia ja vanhatkin palaavat tekemään äänityksiä, eli ehkä täällä on jotain tehty oikein! 🙂 Tänään vieraina oli jo sellaista porukkaa, että nauroin tilausta vastaanottaessani mielessäni, kuinka en tiennyt edes vitsinä unelmoida tällaisista projekteista. Jos podcast-vieraan esimies olisi tullut paikalle, niin kaupunginosan päällä olisi pörränyt pari helikopteria ilmatilaa varmistamassa.

Pääsin tekemään A/B-vertailua Pulu Studion ja kilpailevan studion podcastien laadun välillä, koska jatkoin erään podcast-sarjan tuotantoa asiakkaan antamilla samoilla spekseillä. Lopputulosta vertaillessani sain loihdittua mielestäni korvaa miellyttävämmän, tasapainoisen puheäänen, jota on vaivatonta kuunnella.

Superherttaa sen olla pitää

Äänitän podcastit parhaillaan laajakalvoisilla kondensaattorimikrofoneilla aina kun vain mahdollista. Shure SM7 näyttää olevan suosittu useammassakin amerikkalaisessa pro-luokan podcast-studiossa, mutta itse en tykkää siitä; se tuottaa kyllä erittäin kuivan, vähäkaikuisen signaalin, mutta laajasta taajuusvasteesta huolimatta soundi ei ole yhtä lämmin ja pehmeä kuin ikuisella suosikillani, AKG C414-B ULS:llä.  C414:ssä on neljä suuntakuviota, joista podcasteissa käytän superherttaa. Se tarjoaa kapeimman suuntakuvion soundin kustannuksella – hertta on parempi, 8-kuvio vielä parempi ja omni loistava (hyvässä tilassa).  Podcast-äänityksessä haluan minimoida vuodot, joita laajakalvoisia kondensaattorimikrofoneja käytettäessä väistämättä tulee melko paljon. Siksi tuo superhertta antaa kokonaisuutena paremman lopputuloksen; vähemmän vuotoääniä = enemmän mikrofonin takana olevaa puhujaa => parempi lopputulos.

Mikrofonien ja puhujien sijoittelu ympyrään

Olen harkinnut pitkään pyöreän neuvottelupöydän hommaamista, sellaista, jossa on reikä keskellä. Pöydän halkaisijan pitäisi olla mallia ”suuri”, eli pari metriä. Sellaista pöytää ei ole vielä tullut vastaan. Kuvittelin löytäväni pk-seudulta kolmesta tai neljästä palasesta koottavan kokoontaitettavan ympyräpöydän, mutta aika hiljaista on. Nyt olen luopunut pöytäsuunnitelmasta ja asetellut podcastien puhuja joko vastakkain tai 120 asteen välein reilun parin metrin päähän toisistaan äänityshuoneen keskelle. Tämä vaikuttaa olevan toimiva ratkaisu; kaikki näkevät helposti toisensa ja keskustelu on helppoa. Mikrofoniständeille jää runsaasti tilaa keskiympyrään. Kaikki halukkaat saavat eteensä nuottitelineen tai pienen apupöydän.

Kilpaileva vaihtoehto kahdelle puhujalle

Yhden asiakkaan luona podcastit äänitetään alla olevan kuvan näköisen pöydän äärellä. Tähän mahtuu tietenkin vain kaksi henkilöä. Mikrofonien asettelu on myös haasteellista, koska ne pitää laittaa niin lähelle toisiaan. Äänityksen ajaksi pöydälle rakennettiin puhujilta lähes näköyhteyden peittävät akustoinnit vuotoäänien vähentämiseksi. Soundista tuli aika hyvä, mutta podcast-vieraan olo ei välttämättä ole kaikkein rennoin, kun edessä on iso U:n muotoinen akustiikkapaneeli ja pöydän toisella puolella olevasta puhujasta näkyy vähän otsatukkaa…

Podcast 2 hengelle - pöytä

Toisaalta tällaisessa asetelmassa tunnelmasta tulee väkisinkin tiivis… En kuitenkaan hommaa samanlaista 2 hengen baaria studioon.

Jälkieditointi

Kun podcastin äänitys on päättynyt, niin mitä teen jälkituotannossa? Aivan ensimmäisenä varmuuskopioin raakaraidat turvaan – joko toiselle kovalevylle tai ftp-siirrolla Pulu Studion serverille (varsinkin valtiomiestason äänitysten yhteydessä). Sen jälkeen käyn jokaisen raidan yksitellen läpi Adobe Auditionilla seuraavasti:

  • Mahdollisesti n. 6 dB kohinanpoisto 0-300 Hz alueella, jos studioon on kantautunut melua ulkopuolelta. Korkeammat taajuudet eivät tule läpi rakenteista.
  • Hälyäänien poistaminen / vaimentaminen (yskäisyt, papereiden plärääminen jne.)
  • Maiskutteluäänien vaimentaminen (puhujata riippuen jos tarpeen)
  • Jos raidalla on hiljainen puhuja: vuotoäänien vaimentaminen manuaalisesti 6 dB, jos joku toinen vieras puhuu kovalla äänellä.

Kun kaikki raidat on käyty tuolla tavalla läpi, alan säätää puhujien soundeja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi raitakohtaisia EQ:ita (Fabfilter Pro-Q3 / natural phase tai medium linear phase tätä kirjoittaessani) korvakuulolta säätäen. Lisään jokaiselle erillisraidalle myös puheäänelle kompressorin (Fabfilter Pro-C2 tätä kirjoittaessani). Luonnollista soundia haettaessa kompressoin kovimpia ääniä 1-3 dB, naurunremakkaa enemmän.  Lisään raitakohtaiset de-esserit, jos niitä tarvitaan.

Nyt raidat ovat valmiita kulkemaan summattavaksi bussiin. Bussissa on:

  • EQ – Yleensä highpass 80 Hz, muuten tasainen
  • Compressor – ottaa kiinni silloin, kun kaksi tai useampi vieras puhuu yhtä aikaa kovalla äänellä
  • De-esser – hienovarainen sibilanttien rajoitus
  • Brickwall limiter – volatason nosto asiakkaan kanssa sovitulle tasolle.

Nyt puheet on saatu yhteen nippuun. Tästä ne jatkavat matkaansa Master-bussiin, jossa puheet ja jinglet yhdistetään. Master-bussissa on vielä yksi limitteri, joka on lähinnä estämässä signaalin nousemisen 0-tasoon (ikävän säröytymisen estämiseksi).

Panorointi?

Jos puhujat kuulostavat toinen toisiltaan, niin pieni raitojen panorointi voi tehdä podcastin kuuntelusta miellyttävämpää. Panoroinnissa käytän 5 – 7 % panorointia vasemmalle tai oikealle – riittävästi, jotta panoroinnin aistii, mutta kuitenkin sen verran hillitysti, että kuulokuva ei ole missään tapauksessa ärsyttävästi kallellaan  edes nappikuulokkeilla.

Lopputarkastus

Avaan valmiin podcast-miksauksen Adobe Auditionissa ja tarkastan vielä, että äänenvoimakkuudet eri puhujien kesken ovat linjassa toistensa kanssa. Pitääkö hiljempaa puhuvan olla hiljemmalla kuin kovaa kailottavan vieraan? Vai pitääkö niiden olla samalla volatasolla? Jos hiljemmalla, niin kuinka paljon? Kuuluvatko editit? Kuulostavatko kaikkien puheäänet mahdollisimman hyvältä? Onko miksaus linjassa mahdollisen podcast-sarjan aikaisempien jaksojen kanssa? Näitä kysymyksiä pyörittelen joskus viimeiseen hetkeen asti, ennen kuin pakkaan podcastin lähetysvalmiiksi asiakkaalle.

Yhteenveto

Jos jotain haluaa tehdä, niin se kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin. 🙂

-Panu

 

 

Posted on

Panun kitarapedaalilauta

Harmi, että pedaalilauta on niin pieni – ei siihen mahdu kuin pari perusjuttua. Tässä pedaalit signaalitiellä olevassa järjestyksessä pienine esittelyineen.

Panu pedaalilauta 2019

Stage Five Pedaalilauta

Hommasin Stage Five pedaalilaudan jo yli 10 vuotta sitten kyllästyttäni omatekoisiin virityksiin. Lauta tarjoaa pedaaleille reguloitua, laadukasta tasa- ja vaihtovirtajännitettä. Siinä on myös hyvänkuuloinen etuaste, jolla signaalin voi säätää sopivaksi kitaraa vaihtaessani. Tietysti etuasteen voi myös ohittaa.

Liitäntöjä on kaikkeen tarpeeseen. Olisi efektilenkkejä joka lähtöön. Löytyy kuulokevahvistin, joka on jäänyt mulla kyllä lähes ilman käyttöä; studiolla sitä ei tarvitse ja keikoilla käytän kulmaa tai langatonta korvamonitorointia.

Pedaalilautaan integroitu kaapelitesteri on sitä vastoin keikan pelastaja! Kun ääntä ei kuulu, niin tuolla voi tarkastaa kitarajohdon toimivuuden parissa sekunnissa. Vihreä valo = OK, punainen = Houston, we have a probem.

Pedaalien välijohdot ja virtajohdot saa piiloon pedaalin lattian alle paremmin kuin mitä ne tuossa kuvassa parhaillaan ovat – siistin ilmettä sitten, kun lopullinen setup on löytynyt parhaillaan meneillä olevan mylläyksen päätteeksi.

Stage Five pedaalilauta

Electro-Harmonix Octave Multiplexer

Electro Harmonix Octve Multiplexer

Muusta voi tinkiä, mutta tästä en luovu, vaikka pedaali on iso rohjo ja vie hirveästi tilaa. Octave Multiplexer on oktaaveri, eli se tuottaa äänestä alaoktaavin, kytkintä kääntämällä myös kaksi oktaavia alemman äänen. Pedaali toimii vain yksittäisille nuoteille. Sointuja se ei osaa tulkita oikein ja niiden kohdalla lopputulos on epämääristä hälinää.

Soundi on paksu ja eläväisen orgaaninen! Tykkään tästä paljon enemmän kuin Bossin oktaaverista, jonka myös olen omistanut.

Tämä oktaaveri toimii mainiosti myös bassoon. Oheisessa esimerkissä soitin Fender Jazz Bassoa Octave Multiplexerin läpi. Perässä saattaa olla Electro-Harmonix Bigg Muff Bass, mutta en ole varma.

Sähkökitara + Octave Multiplexer (wet n. 40 %) + overdrive = tanakka riffisoundi!

Boss Chromatic Tuner TU-3

Boss TU-3

Viritinpedaali, ei sen kummepaa paitsi että tästä pedaalista voi jakaa 9 VDC sähköä eteenpäin seuraaville pedaaleille sopivalla jatkojohdolla. Kuvan setupissa alarivillä kolme muuta pedaalia ottavat sähkönsä Bossin kautta.

Sitten kun TU-3 hajoaa, hommaan tilalle TC Electronic:in virittimen, koska se vie vähemmän tilaa.

Boss Blues Driver BD-2

Ensimmäinen pedaali virittimen jälkeen on yleensä Boss SD-1 Pulutec-modilla, mutta nyt vaihdoin sen tilalle Blues Driverin. Pedaali tuottaa klassisen rock-särön, joka sekoittuu huomaamattomasti putkivahvistimen säröön.

Electro-Harmonix Small Stone

Electro Harmonix Small Stone

Small Stone liikkuu aktiivisesti tämän pedaalilaudan ja hyllyn välillä. Taas se on tullut lautaan takaisin antaakseen myöhemmin tietä Small Clone chorukselle, jonka jälkeen sekin lähtee lepäämään. Small Stone phaserin hyvä ominaisuus on true bypass, joten se ei häiritse signaalia silloin, kun sitä ei käytetä.

Chandler Real Tube Driver

Chandler Tube Driver

1U räkkikokoinen putkietuaste mahtuu pedaalilautaan kun se laitetaan mahtumaan! Laite vie neljä arvokasta pedaalipaikkaa, joihin olisin voinut laittaa ties mitä härpäkkeitä. Testattuani pitkästä aikaa Chandleria sille oli yksinkertaisesti pakko löytää paikka laudasta. Olen käyttänyt tätä aiemmin myös räkitettynä tai irtonaisena kitaranupin päällä. Kokeeksi laitoin sen kuitenkin pedaalilautaan, koska saatan tulla toimeen tällä pienemmällä pedaalimäärällä myöhemmin ilmi tulevan syyn takia…

Real Tube Driver tuottaa harmonisesti rikkaan overdriven 12AX7-putkella. Soundi on rock, ei yhtään metalli. 80-luvulla esim. Eric Johnson käytti tätä räkkiversiota keikoilla ja myös David Gilmourin nimi pullahtaa säännöllisesti esiin laitetta googlatessa.

Chandler Tube Driver liitännät

Horizon Devices Precision Overdrive

Horizon Devices Precision Overdrive

Uusin tulokas pedaalikokoelmaani on ystävältäni pitkäaikaiseen lainaan saamani  Horizon Devices Precision Overdrive. Pedaali tuottaa säröä sooloihin ja moderneihin komppeihin tiukasti ja tarkasti. Erikoisuutena on säädettävä, älykäs gate, joka vaimentaa turhat hurinat. Gate on oikeasti hyödyllinen! Se ei katkaise ääntä kokonaan, vaan hiljentää turhaa roskaa soitettujen nuottien väliltä luonnollisen kuuloisesti. En ihmettele, että pedaalista on kirjoitettu niin paljon myönteiseen sävyyn.

MXR 90

MXR 90

Pedaalilauta ei ole pedaalilauta, jos siinä ei ole MXR 90 phaseria. Käytän phaseria joko tosi hitaalla tai lähes äärimmäisellä asetuksella, yleensä en mitään siltä väliltä. Ääriasennossa phaser pulppuaa märästi kuin kuuma lähde rikiltä tuoksuvaa vettä. Hidas asetus toimii clean-kitaran ja delayn kanssa silloin, kun tarkoitus on loihtia elokuvallisen eeppisiä äänimaisemia sointuja näppäilemällä.

Ibanez Digital Delay III DDL20

Ibanez Digital Delay III DDL20Ibanez Digital Delay III DDL20 delay-alueetDDL20 on Ibanezin valmistama digitaalinen delay 80-luvulta. Jos mitään digitaalista voi kutsua vintageksi, niin tämä alkaa olla sellainen! Tykkään pedaalin soundista niin paljon, että tämä on itse asiassa jo toinen omistamani yksilö. Poljin ensimmäinen kappaleen loppuun. Laite samplaa äänen varmaan jollain 10 kHz näytteenottotaajuudella tai alemmalla ja se kuulostaa pikemminkin analogi delaylta kuin modernilta digitaaliselta. Käytän yleensä n. 500 ms alueella pyöriviä viiveaikoja, mutta tästä irtoaa myös superlyhyet, jopa muutamien millisekuntien mittaiset viiveet. Kun sellaisen yhdistää isoon feedbackiin, niin kitarasoundi alkaa muistuttaa puhuvaa robottia!

En harrasta juuri koskaan nimien pudottelua, juuri tämä DDL20 oli Pete Wallin pedaalilaudassa ainakin jollain Tavastia-klubin keikalla III-levyn aikoihin. Olen hyvin varma, että hän käytti nimenomaan tätä pedaalia ainakin III-levyllä. Seuraavassa biisissä Ibanez Digital Delay III kuuluu selkeästi intron kitarassa:

E-Bow

E-BowOctave Multiplexezrin vieressä on jemmassa E-Bow, jota käytän kitarasooloissa silloin, kun kaikki muut ideat on käyty läpi porakonetta myöten.

 

Puuttuvat pedaalit

Missä on wah-wah?
Missä on flanger?
Missä on analog delay?
Missä on chorus?
Missä on reverb?
Missä on ring modulator?
Missä on [efektin nimi]?

Simo Vaatehuoneelta sanoisi tähän, että ”eikä tässä vielä kaikki”! Jos ja kun tarvitsen lisää efektejä, niin nappaan studion räkistä mukaan Fractal Audio Axe FX II:n ja sille suunnitellun MIDI-pedaalin. AxeFX saa hoitaa loput efektit. Voi myös olla, että en käytä keikalla ollenkaan kitaravahvistinta, vaan käytän AxeFX:n vahvistin- ja kaappimallinnuksia.

Posted on

Ceriatone JTM45 mk2 – Klassista kitarasoundia etsimässä

Marshall, Ceriatone ja Cool Mama

Olen siirtynyt kitaroiden äänityksissä suurelta osin Fractal Audio AXE FX 2:n käyttäjäksi paitsi jos bändit tuovat omat styrkkarinsa studiolle. Nyt tuli kuitenkin yllättävä inspiraatio ottaa vanha sotaratsu tallista ja kokeilla, millainen soundi sieltä irtoaa – ja ottaa selville, voittaako oikea kitaravahvistin sittenkin digitaalisen? Ja jos voittaa, niin millä osa-alueilla ja miksi? Ja missä se häviää? Mitä missä milloin?

Toinen syy oikean kitaravahvistimen käyttämiselle on laiskuus; olen alkanut treenata kitaransoittoa taas säännöllisesti. En jaksa koko ajan istua tarkkaamossa, vaan käyskennellä pitkin studiota ja istua studion viihdekeskuksen sohvalla katsomassa kitarajumalien opetusvideoita jne. tosi mielenkiintoista kaikelle kansalle.

Käytin pari päivää itse rakentamaani alkuperäistä Uraltone-nuppia. Se ei kuitenkaan tarjoa soundia, jota tyypillisesti olen hakemassa; Uraltone on soundiltaan liian kiltti, vaikkakin se säröytyy helposti vaikka miten pienellä treenivolalla. Mesa/Boogie MK3 olisi vakiovalintani ja onhan se rockiin hyvä, mutta se ei tuntunut tällä kertaa inspiroivalta treenaamiseen.

Ceriatone JTM45 mk2 nuppi oli siis ainoa oikea valinta tähän hetkeen. Ostin sen rakennussarjana vuonna 2006 ja käytin sitä aktiivisesti koko ajan ennen kuin Axe FX 2 laittoi oikeat kitaravahvistimet [liian] vähäiselle käytölle. Ceriatone on kaukoidässä toimiva kitaravahvistinkloonien rakentaja. Yritys tekee hölmön hyviä klooneja legendaarista styrkkareista hinnalla, joka länsimaissa olisi täysin mahdoton. Maksoin JTM45:stä vuonna 2006 reilut 600 € ilman koteloa. Kotelon rakensin itse keittiön astiakaapin ovesta. Päällysteet, kahva ja jalat löytyivät Uraltonesta.

JTM45-vahvistimen historia

Ceriatone JTM45 on kopio Marshall JTM45 -vahvistimesta, joka taas on saanut todella vahvaa inspiraatiota Fender Tweed Bassman -vahvistimesta (5F6-A-piiri).

Fender Bassman 5f6 kytkentakaavio
Fender Bassman 5f6 kytkentakaavio – Marshall JTM45 on rakennettu tältä pohjalta.

 

Marshall JTM45 oli Marshallin ensimmäinen kitaravahvstin. Ensimmäiset prototyypit rakennettiin Jim Marshallin keittiössä vuonna 1962. Alun perin mallilla ei ollut JTM45-nimeä, vaan se nimettiin jälkikäteen. JTM45 mk2 julkaistiin muutaman vuoden kuluttua ensimmäisestä prototyypistä. Kytkentäkaavio oli lähes suora kopio 1959 Fender Tweed 5F6-A Bassman -vahvistimesta.
Perimätiedon mukaan ensimmäisissä prototyypeissä ja varhaisissa tuotantomalleissa oli 2 x 5881-pääteputkea, 3 x 12AX7 etuasteputki ja 1 x GZ34-tasasuuntaajaputki, mutta pian 5881-pääteputket korvattiin KT66-putkilla.

Fender Bassman käytti ensimmäisenä etuasteputkena 12AY7:ää. JTM45:ssä se oli korvattu suuremman vahvistuksen tarjoavalla 12AX7 / ECC83:lla. Mix-vastukset (jotka yhdistävät kanavat ensimmäisten triodien jälkeen) olivat ensimmäisissä malleissa 270 kΩ. Vuoden 1966 lopulla ne korvattiin Marshallissa 470 kΩ vastuksilla.

Marshall JTM45 kanavien miksausvastuksen muutos 270K->470K vuonna 1966

 

Näiden lisäksi JTM45:n ero Bassmaniin on negatiivinen takaisinkytkentäpiiri (feedback circuit) ja sen takia JTM45 tuottaa erilaisen harmonisen särön kuin Bassman. JTM45:ssä takaisinkytkentä lähtee 16 ohmin lähdöstä ja Bassmanissa 2 ohmin lähdöstä. Tämän takia lähtöimpedanssi, kuormitus ja vaimennus ovat vahvistimissa erilaiset ja niissä on erilaiset harmonioiden suhteet sekä erilainen taajuus- / impedanssiherkkyys. 

Ceriatone JTM45 mk2

Tässä muutama kuva Ceriatone JTM45:stäni:

Mix-vastukset ovat Ceriatonessa Fender Bassmanin tapaan 270K
Mix-vastukset ovat Ceriatonessa Fender Bassmanin tapaan 270 kΩ. Kuvassa ne ovat kolmas vastuspari oikealta katsottuna, värikoodit punainen-violetti-keltainen. 470 kΩ olisi keltainen-violetti-keltainen. (Punainen=2, keltainen=4, violetti=7)

 

Ceriatone JTM45 mk2 yleiskuva - Pulu Studio
Ceriatone JTM45 mk2 yleiskuva

 

Ceriatone JTM45 mk2 - Pulu Studio Ceriatone JTM45 mk2 - Pulu Studio   

Ensimmäinen JTM45 mod – High Treble cap pois

Soitan studiolla (ja livenä) melko hiljaisella äänenvoimakkkuudella; yleensä master-vola JTM45:ssä on Bright-kanavalla n. 0,3 ja Normal-kanavalla 0,1 – kyllä, volat siis alle ykkösellä! 🙂 Kitaransoiton alkuaikoina kamat piti olla kybällä, mieluiten yhdellätoista, koska kitaran kuuluu soida lujaa – niin lujaa, että korva alkaa kompressoida sitä luontaisilla suojamekanismeillaan. No, sitten kävin niin, että ne suojamekanismit menivät minulta hieman rikki ja armottomasta luukuttamisesta jäi jäljelle pysyvä tinnitus. Enää ei tee mieli tykittää 132 dB:tä kitarasta, vaikka on siinä kyllä oma juttunsa… Mehukkaan särövallin tuottaminen on kuitenkin ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa.

JTM45:stä on hankala saada haluamaani soundia pienellä volalla. Normal-kanava on tunnetusti aivan liian mutainen, sitä voi laittaa sekaan ihan pienen ripauksen, mutta ei enempää. Bright-kanava on taas aivan liian kirkas ja se tuottaa korviani vihlovia jääpiikkejä hiljaakin soitettuna. Halusin tehdä vahvistimesta, varsinkin Bright-kanavasta, lempeämmän korville.  Googlailin JTM45:n modeja ja tämä helppo modaus tuli vastaan nopeasti: irrota High Treble -potentiometriin kiinnitetty kondensaattori. Tuo konkka päästää trebleä läpi pienellä volalla soitettaessa.  Kun volaa nostaa, niin sen vaikutus alkaa pienentyä, kunnes täydellä volalla se ei vaikuta enää ollenkaan.

Ceriatone JTM45 mk2 - Pulu StudioCeriatone JTM45 mk2 - Pulu Studio

Vaikutus on selvä – vahvistin kuulostaa heti miellyttävämmältä alle ykkösen volatasolla soitettaessa.

Uraltonen keinokuorma mukaan

Katoin pölypalleroiden seasta itse tekemäni keinokuorman vahvistimen ja Marshall 1960A 4×12″ -kitarakaapin väliin. Keinokuormista jengi sanoo aina, että ne huonontavat soundia, eikä niitä siksi haluta käyttää, mutta JTM45:stä tuli keinokuormalla taas astetta sivistyneemmän kuuloinen! Tuo keinokuorma ei ole mikään monsterivahvistimille suunniteltu malli ja mietin edelleen, mahtaako se kestää pitkäaikaisessa käytössä. Huoleni lienee turha, koska ei se vaikuttanut lämpenevän ollenkaan tunnin aktiivisen käytön jälkeen – taidan ajaa JTM45:stä ulos alle 5W tehoa, eikä keinokuorma vielä ala kipristellä tuskista tuollaisilla lukemilla.

Itse tehty keinokuorma, joka voittaa Spinal Tapin.

 

Tuo on maailmanluokan keinokuorma, jossa on laajennettu säätöalue välillä -1 … 12. Hell yeah… 🙂

Soundi tässä vaiheessa

Testasin vahvistin tällaisenaan ennen seuraavia muutoksia luukuttamalla sitä normaalia lujempaa siten, että soundi säröytyy komppikelpoiseksi.

Signaalitie: Les Paul Traditional -> Pedaalilauta, jossa kaikki bypassilla -> JTM45 -> DIY Cool Mama keinokuorma -> Marshall 1960A 4×12″ kaappi -> Sennheiser MD421 & Shure SM57 (vasen ja oikea kanava).

Basso-potikan viisari näyttää väärin, se on oikeasti nollilla eikä Spinal Tap:maisesti 11:llä!

Tein hätäisen testin Les Paulilla. Mikitys mahdollisimman yksinkertaisesti: vasemmassa kanavassa Sennheiser MD-421 ja oikeassa Shure SM57. Ei EQ:ta, ei kompressoria. Jos käyttäisin tätä soundia joissain rock-biisissä, niin korostaisin presenceä jonkin verran ja ehkä leikkausin alamiddleä.

Tämän jälkeen tuli mieleen, että voisin kokeilla AXE FX 2:n JTM45-mallinnusta. Vahvistinvalikoimasta löytyy sekä JTM45 että 1960A-kaappi samoilla elementeillä. Myös MD421 ja SM57 löytyvät AXE FX 2:n mikrofonimallinnuksista. Ruuvasin mahdollisimman samanlaiset soundit samoilla asetuksilla, laitoin Axeen KT66-putket ja säädin etuasteiden biasointia vähän oletusarvoa kuumemmaksi. Ja tulos? Ei ole siellä päinkään! Axe FX 2:ssa mikrofoneja ei voi siirtää kartion suhteen, joten se selittää yhden eron; yritin kuitenkin asettaa mikrofonit standardeihin paikkoihin, kuten videolla näkyy  – ei ole mitään eksoottisia viritelmiä. Ero ei rajoitu kuitenkaan vain kaappimallinnukseen tai mikrofoneihin, vaan yleisemmin soundin rikkauteen ja täyteläisyyteen, jota on verbaalisesti vaikea ilmaista. Kuuntele yllä oleva näyte, niin ehkä tiedät mistä puhun… Tällaien autenttinen classic rock -henkinen kitarasoundi on ehkä edelleen digitaalisten vehkeiden ulottumattomissa. Axe FX 2 loihtii upeita puhtaita soundeja ja toisaalta sillä saa murhaavan hienoja higain-särövalleja. Voihan tietysti olla, että sieltä irtoaa yhtä täyteläinen särö kuin aidosta (tai siis aidosta ja aidosta tässä tapauksessa…). Itselläni ei ole mielenkiintoa lähteä ruuvaamaan kymmeniä parametreja summanmutikassa semminkin kun fyysinen JTM45 on koko ajan saatavilla.

Soitin riffin mahdollisimman samanlaisella tatsilla heti aidolla styrkkarilla soittamisen jälkeen. Tässä ei ollut tarkoitus tehdä mitään tieteellistä A/B-vertaisarviointia, joten en äänittänyt soundiesimerkkejä samasta soittopätkästä.

Bright-cap

JTM45 Bright-kanavan bypass cap
JTM45 Bright-kanavan bypass-kondensaattori suurennuslasin läpi kuvattuna. Sen välittömässä läheisyydessä ovat Bright- ja Normal-kanavan 270k mix-vastukset.

 

Mix-vastus 270k vai 470k ?

Isompiarvoinen vastus eristää kanavia toisistaan tehokkaammin, mutta se myös alentaa signaalin voimakkuutta. Fenderin vintagevahvistimet käyttävät 220k tai 270k miksausvastuksia. Marshalleissa, kuten 1959 ja 1987 -malleissa, käytetään 470k vastuksia.

Jokainen kanava kuormittaa muiden kanavien ulostuloa. Miksausvastukset vähentävät tätä kuormitusta.

Ceriatonen JTM45 mk2 käyttää 270k vastuksia ja se lienee käyttökelpoinen lukema myös minulle tässä vaiheessa.

Jatkuu…

Jatkan tämän artikkelin kirjoittamista nopeasti – päivityksiä ja lisää tekstiä tulee, kunnes tämä ilmoitus on poistunut. Tule takaisin, jos aihe kiinnostaa! 🙂

-Panu

Posted on

Keikalla Teatterimuseossa

Onneksi ei ole aina ihan näin kiireistä, muuten tunnit eivät riittäisi…

Perjantai alkoi keikalla Teatterimuseossa. Paikka oli keikkapaikaksi suotuisa; akustiikka toimi, jengi oli juhlatuulella ja backstagella löytyi paljon kaikkea ihmeteltävää.

Teatterimuseo - stage

Teatterimuseo - jälkiruoka
Jälkiruoka…

 

Panu huitoo säätiedotuksen tiistaiksi.
Panu huitoo säätiedotuksen tiistaiksi.

 

Lauantaina Hengentietäjät saapui studiolle äänittämään biisejä. Saimme päivän aikana purkitettua peräti kahdeksan biisiä livenä – lead-laulua myöten!

Sitten ruhtinaalliset puoli tuntia taukoa ja siirtyminen Rymy-Eetuun miksaamaan illan bändiä. En ollut käynyt paikalla yli vuoteen ja meni hetken aikaa tutustua X32-pöytään. Alkuunpääsemistä helpotti kuitenkin se, että bändin nykyinen vakkarimiksaaja oli tallentanut pöytään valmiin presetin, josta lähdin helposti liikkeelle.

Rymy-Eetussa miksaajat huomio: lavarasian kanavat 7 ja 8 eivät lukitse johtoa kunnolla paikoilleen. 7 toimii joten kuten, 8 on käytännössä rikki. Vältä. Lisäksi paluu B oli pimeänä, joten käytössämme oli vain 3 monitorilinjaa.

Sunnuntai jatkui Hengentietäjien miksauspäivällä. Yhden biisin laulut laitettiin vielä uusiksi ja kahteen biisiin hoilattiin muutama kuoro-osuus. Muuten kaikki jätettiin liveksi ja sain keskittyä puhtaasti miksaamiseen.

Maanantai alkoi  Euroviisuhakemuksella eli Tuukan & Leon Angeline-kappaleen miksauksella. Olimme äänittäneet biisiä useammassa erässä syksyn mittaan ja nyt tehtiin lähinnä viimeistelyä. Valmiiksi tuli paitsi että Tuukka tulee vielä laulamaan jotain kohtia uusiksi.

Sitten oli vuorossa ilotulituksen taustamusiikin suunnittelua. Olin saanut hyvin väljät ohjeet ja käytännössä vapaat kädet asian toteuttamiseen. Tässä piili pieni sudenkuoppa; homma jäi edellisellä viikolla kesken, koska runsaudenpula iski vasten kasvoja – mitkä olisivat juuri oikat biisit asiakkaalle, jonka preferensseistä minulla ei ole hajuakaan? Leivoin lopulta itseäni miellyttävän kokonaisuuden, jota voisin kuvitella luukuttavani parille tuhannelle ilotulituksen seuraajalle häpeää tuntematta… 🙂

Tunti taukoa ja taas seuraavan bändin miksaussessio. Biisit oli äänitetty viikko sitten ja nyt hierottiin tasoja kohdalleen. Bändillä ei ollut kuin muutama pieni juttu mielessä, mikä oli sinänsä yllättävää, koska en ollut ehtinyt miksata biisejä käytännössä ollenkaan äänitysten jälkeen – olin vain laittanut tasoja ”vähän sinne päin” kohdalleen sitä mukaa kun raitoja tuli sisään.

Vihdoin oli omaa aikaa studiolla. Suuntasin Al Di Meolan Facebook-sivulle ja törmäsin siellä soundcheck-videoon, jossa hän treenaa settinsä biisejä. Golden Slumbers / The Beatles kuulosti niin hyvältä Al Di Meolan käsissä, että singahdin sen innoittamana Telecasterini luokse ja opettelin biisin luntattuani sitä ennen soinnut netistä. Eipä niissä ollut paljoa luntattavaa – biisihän pyörii käytännössä kvinttiympyrää pitkin eli Am Dm G C F C F C Em Am Dm G C G C.

Once there was a way
To get back homeward
Once there was a way
To get back home